tiistai 17. marraskuuta 2009

MIKÄ VITUN AKATEEMINEN VAPAUS?

Olen jo useasti vittuuntunut siihen, että siitäkin huolimatta, että ammattikorkea on korkeakoulu, meillä ei ole kunnollista vapautta opintojen suhteen. Kaikista eniten vittuuntuneisuuskäyrääni nostaa se, että joillakin kursseilla on läsnäolopakko. Luulisi, että tässä vaiheessa opiskelija osaa jo itsekin opetella asioita itsenäisesti ilman, että täytyy jokaikiselle tunnille yrittää ehtiä. Nostakaa sitä opintotukea, jos kerran tunneilla täytyy kokoajan olla läsnä!

Menin tänään toista kertaa erään johtamiskurssin tunnille, jolla olin ehtinyt aiemmin käydä ainoastaan kerran (eli olin ollut kolmisen kertaa poissa viisurileikkauksen takia). Tätä päivää ennen en ollut kertaakaan kuullut, että joku olisi HEITETTY ulos kurssilta. Aiemmalla kerralla asiallisesti ilmoitin opettajalle, että olen ollut poissa, mutta olen ilmottautunut kurssille ja tahtoisin sen suorittaa. Opettajalle se oli ok ja hän sanoi, että minun tulisi mennä johonkin ryhmään ryhmätyötä varten. Toisella kerralla kurssin TOINEN opettaja sitten päätti, että kurssilla "on jo tarpeeksi ihmisiä [vaikka luokassa oli yllinkyllin tilaa] ja ryhmiä on jo liikaa [opettajaa ei kiinnosta korjata montaa ryhmätyötä]". Hän sanoi, että koska olen ollut alkukurssista pois, en sinne enää voi jäädä. Ei sitten saatana. Pitäkööt kurssinsa. "Tammikuussa alkaa toinen kurssi"... NO VOI JEESUKSEN PERSE, LUULEEKO SE ÄMMÄ, ETTÄ MULLA ON SEURAAVASSA JAKSOSSA AIKAA KÄYDÄ TUOTA KURSSIA! OPINTOPISTEET VALUU SORMIEN VÄLISTÄ HUKKAAN NIINKU HIEKKA! MULLA ON JUMALAUTA MUITAKI KURSSEJA JA TEKEMISTÄ SEURAAVASSA JAKSOSSA! VITUN MUKAVAA ALKAA JÄRJESTÄÄ TAAS UUSIKSI SUUNNITELMIA JA PAHIMMASSA TAPAUKSESSA JÄTTÄÄ JOKU MUU KURSSI KOKONAAN KÄYMÄTTÄ TOMMOSTEN PASKAOPETTAJIEN TAKIA! ON SE SAATANAN KUMMA!

JUMALAUTA NE OPETTAJAT ON SIELLÄ KOULUSSA OPISKELIJOITA VARTEN. NIIDEN TYÖTÄ ON KORJATA MEIDÄN RAPORTTEJA JA RYHMÄTÖITÄ. TAI JOS NIITÄ EI JAKSA KORJATA, NIIN ONKO NIITÄ TEHTÄVIÄ SITTEN PAKKO YLIPÄÄNSÄ ANTAA? TYÖNTÄKÖÖT PERSEESEEN NE RYHMÄTYÖT.

JA NE SAATANAN POWERPOINTIT!

lauantai 14. marraskuuta 2009

OSSAAKKO ITE SULATTAA LÄMPÖTOLOPPAA, HÄH?!

En aamuisin saa lähdettyä mihinkään, ellei auto ole lämmin. Edellisen talven asuin vuokralla sellaisessa taloyhtiössä, ettei tolpista saanut virtaa muulloin kuin erittäin typeriin kellonaikoihin. Siispä jäin usein kotiin nukkumaan.

Tässä nykyisessä paikassa virtaa saa milloin tahansa ja olenkin nyt sitten ahkerasti lämmittänyt autoa heti kun ilmat vähänkään alkoivat kylmetä. Menin sitten tuossa torstai-iltana laittamaan autoa roikkaan, sillä perjantaina olisi herätys jo ennen kuutta aamulla. Ja jumalauta että sillon on kylmä.

Avasin tolpan ja laitoin ajastimen kuntoon. Kappas vaan, töpseli ei sitten menekään paikalleen. Mitä vittua, mietin. Yritin uudestaan ja aloin vittuuntua jo aika pahasti. Siellä ne miehet taas kyttäs ikkunoista, kun nainen yrittää asiantuntevasti toimittaa niinkin yksinkertaista asiaa kuin auton laittamista roikkaan. Yritin pimeässä tiirailla, että mikä siinä oikeen mättää ja huomasin, että pistorasia on SULANUT. Jep: SULANUT. MITEN VITTU SE VOI OIKEEN SULAA? MIKSI JUURI MINUN PISTORASIANI! MIKSI! ÄÄÄÄÄÄÄÄÄ.

Kummasti töpseli upposi naapurin rasiaan kuin veitsi sulaan voihin (heh-heh). Tarkistin sitten vielä sen töpselinkin ja olihan se sekin pikkasen raiskatun näköinen. Meinasi itku päästä. Ei riitä, että autoa ei voi tankata kun se pissii bensat ulos, eikä sekään, että bensatankin luukku on rikki. Sitten pitää vielä roikankin hajota. Lämpötolpan lisäksi.

Olen aika varma, että huoltofirma naureskelee mulle toimistollaan ja tilaavat sähkömiehen ehkä jouluksi - jos silloinkaan.

Aion lainata jatkoroikkaa ja vetää virtaa jonkun toisen tolpasta. MHAHAHHAHAHAA.

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

KUINKA VITUILLEEN ASIAT VOI MENNÄ?

Lukija kysyy: "Kuinka huonosti asiat voi mennä?"
Neiti Nega vastaa: "Ihan saatanan huonosti."

Ensinnäkin isä on maannut sairaalassa kaksi viikkoa. Terveyskeskuksen päivystyksestä kotiin ja kotoa lääkärille terveyskeskukseen, lääkäriltä sairaalaan päivystykseen, sairaalan päivystyksestä suoraan osastolle, osastolta operoitavaksi, operoinnista heräämöön - heräämöstä teholle. Sairaala ei jumalauta ilmoita, että isä on joutunut teholle hengityskoneeseen. Voi jumalauta että pisti vihaksi. Siellä me typeränä pyöritään ympäri sairaalaa äitini kanssa ja kummastellaan, että millähän osastolla isä on. Isän puhelinkin on kiinni."Teho 2", virkailija vastaa äidin kysymykseen isän sijainnista. Siellä se isä on: hengityskoneessa. Hoitaja sentään tajusi perkele vieköön kysyä, tiedämmekö me, missä kunnossa isä on. Ettei tule yllätyksenä hänen tilansa.

Eikä siellä perkeleen sairaalassa kukaan hoitaja tiedä mistään mitään. Kun kysytään, milloin voimme tavata lääkärin, hoitaja ei tiedä tai antaa ajan, joka ei sitten kuitenkaan pidä paikkaansa. "Lääkäri kävikin tänään jo aiemmin". Just. No, pyysimme lääkäriä soittamaan. Vaikka hoitaja kirjoitti lääkärille lapun isän kansion päälle, ei kuulunut soittoa vielä seuraavanakaan päivänä.

Eikä ne viitsi ilmoittaa sittenkään, kun isää siirretään teholta toiselle jo neljättä kertaa! Vaikka tarkistimme, että äitini numero löytyy isän kansiosta ja koneelta! On se kummaa hommaa perkele.

Sanomattakin on selvää, että työttömyysrahat lakkaa tulemasta, kun isä makaa lähes tiedottomassa tilassa sairaalassa. Mutta laskuja sen sijaan tulee ovista ja ikkunoista. Eikä niiden perijöillä ole tasan tarkkaan yhtään inhimillisyyttä sen suhteen, että maksut saattavat hieman myöhästyä.

Siinä missä vanhempieni luokse sataa laskuja - niin niitä tulee jumalauta tännekin. Pomolle pitää joka kerta sanoa ei, kun hän tarjoaa lisätunteja. En nimittäin voi enää tienata paljoakaan (elän minimaalisilla tuloilla loppuvuoden), koska muuten Kelalta tulee ikäviä kirjeitä jatkossa ja tällöin joudun maksamaan _lisää_ tukia takaisin. Eikä helvetti sentään tässä maassa saa tehdä rauhassa töitä ja opiskella yhtä aikaa, ilman että Kela alkaa vittuilla! Otin aiemmin siis jo lainaa maksaakseni Kelalle tukia takaisin. Eikö kuullosta mukavalta.. Jep.

Ei siinä jos Kela änkyröi... Niin tekee nyt naapurit sekä poliisi! Voi jumalauta! Kaikki paska kerääntyy yhteen pilveen ja sataa kerralla alas niin että paskan ropina käy! Oma autoni on ollut huollettavana ja lainasin äitini autoa. Eiköhän siihen ilmesty puskuriin vihreän auton kolhaisema naarmu. Juuri huollettuun ja maalattuun puskuriin. Huomasin sitten, että naapurin auto on sattumoisin vastapäisessä ruudussa ja kappas, on väriltään vihreä. Eikä siinä vielä kaikki: naapurin autossa on kolhu samalla korkeudella kuin äitini autossa. Voi vitun naapurit, ajattelin.

Ne naapurit on sitten semmosia perkeleen kusipäitä, että niitä ei katsele kukaan. Perse punasena huutavat penikoilleen päivät pitkät ja riehuvat kuulemma viereisen paskalähiön kauppakeskuksessa. Äitini tuli käymään parkkipaikallani ja päätimme kysyä naapureilta, onko heillä sattunut pieni vahinko. Ei kuulemma ollut. Lähtivät samantien paikalta 2min kuluttua autolla pois. "Palataan tähän myöhemmin", naapuri tiuskaisi tylyyn sävyyn ja äitini huusi perään että poliisien kanssa kyllä. Heillä oli kuulemma lääkäriin kiire. Jälkeenpäin syyttivät, että meidän täytyy maksaa heidän lääkärimaksut 79€, koska me VIIVYTIMME heitä, eivätkä he ehtineet ajoissa vastaanotolle! Jumalauta kahdesta minuutistako se oli kiinni! Haistakoot paska!

Yritin tehdä asiasta rikosilmoitusta. Ja paskan vitut. Poliisi ei ottanut sitä vastaan. "Ne ovat naapureita, niin voitte yrittää neuvotella. Mallailkaa niitä naarmuja toisiinsa ja jos ne täsmää niin ei siinä pitäisi olla mitään sanottavaa sitten." Uusi yritys naapurien kanssa keskustelemalla ei tuottanut yhtään sen parempaa tulosta kuin edellinen. Autoa ei omistakaan naapurini, vaan hänen äitinsä. Eikä kukaan edes myönnä koskaan ajaneensa autolla. Eikä sillä mitään koskaan ole kolhittu vaikka etuovikin on puskurin lisäksi tuhannen rutussa. Ja vielä pankin auto. Hohhoijaa.

Yritimme uudestaan tehdä rikosilmoitusta parin päivän kuluttua. Paskat. "Emme voi tehdä ilmoitusta tästä, jos teillä ei ole rangaistusvaatimuksia. Ei riitä että tahdotte autonne puskurin huollettavan heidän vakuutuksistaan." Teki mieli huutaa sille toimistopoliisille, että perkele, kelle tämä asia sitten kuuluu jumalauta vieköön, jos ei poliisin tutkittavaksi. Luulin, että poliisi voisi edes käydä KYSYMÄSSÄ asiasta naapuriltani, kun kerta eivät meitä usko. Entä maalinäyte? Ei tule kysymykseenkään, sillä sellaiset testit maksaa hunajaa ja lopulta tulos olisi se, että me itse joutuisimme kustantamaan kaiken ja taistelemaan asiasta vuosikaudet oikeudessa, eikä ratkaisua siltikään löytyisi. Annoimme asian olla. Vittu sentään, on muutakin tekemistä, kun alkaa tappelemaan kusipäisten naapurien kanssa. Lopputulos: jos kukaan ei nähnyt sinun kolhivan toista autoa, voit huoletta parkkeerata autosi vaikka uhrin auton viereen, mutta sinua ei siltikään voida syyttää, ellei joku ole nähnyt sitä, että kolhaisit toisen autoa.

Sanoin ensimmäisen kerran rikosilmoitusta "tehdessäni", että näinköhän raiskattujakin kohdellaan. Sanotaan vaan, että "mene selvittämään asia raiskaajan kanssa, kerta hän on naapurisi. Puhumalla asiat voi selvitä ja tekijä myöntää tekemänsä 'vahingon'". Hetkeä myöhemmin uutisoitiin siitä, miten raiskattuja ei kohdella poliisissa kunnolla. Voin kuvitella, miten vaikeaa se rikosilmoituksen tekeminen on muutenkin. Jospa setä toimistopoliisin pitäisi itse kokea kaikki ensin, ennen kuin hän oppii kohtelemaan rikosten uhreja kunnolla.

Samana päivänä, kun kohtaaminen naapureiden kanssa tapahtui, löysin yhden kesyrotistani huonovointisena. Kuolemaa se parka teki. Oli jo kaksi päivää aiemmin ollut tarkoituksena lopettaa isäni kanssa rotat, joista 2 pärski ja yhdellä oli kasvain. Isäni jouduttua sairaalaan homma venyi. Jouduin sitten itse lopettamaan rottani. Tehkääpä itse perässä saatana. Rotta ämpäriin, kansi kiinni ja hiilidioksidia perään. Sitten kaikki kolme rottaa haudan lepoon. Ei kuulkaa ollut kovin mukavaa hommaa.

Äitini auton puskuri on siis paskana. Omassa autossani alkoikin sitten vuotaa tankki. Menen tankkaamaan, niin osa bensoista valuu harakoille. Vetäkääpä siitä jotain huumoria. Siellä Neiti Nega tankkaa perse pystyssä autoaan yrittäen kurkkia samalla, ettei bensaa roiskuisi kovin pahasti asvaltille (jos tankkaa hitaasti ja nätisti, bensaa ei valu hukkaan niin paljoa). Sitä ennen joudun avaamaan bensatankin luukun niin, että toinen jalka pitelee etupenkin alla olevaa avausnappia ylhäällä ja samaan aikaan kädellä kurotan luukulle saadakseni sen auki. Mopopojat nimittäin pistivät luukun paskaksi, eikä se enää aukea, ellei avausvipu ole ylhäällä samalla kun luukun avaa.

Tätä ennen olin ajamassa pitkästä aikaa treenaamaan koirani kanssa. Olin liikkeellä äitini autolla. No, varotusvalot alkaa välkkyä kuin discovalot. Vitutus nousee huippuunsa. Uskallan ajaa tasan viisi metriä, juuri sen verran siis, että saan autoni penkkaan. Armoton vitutus ja soittoa joka suuntaan. Eikä kukaan voi vastata! Auton ohjekirja on jossain hevonperseessä ja itse vanhan auton omistajana en ymmärrä moisista varotusmerkeistä yhtään mitään. No, arvelin, että kyse on öljystä, jota auto on vuotanut pitkin parkkipaikkoja jo pitkään. Päivää aiemmin öljyä oli lisätty melkein koko kanisterin verran, mutta yllättäen ne kaikki on valuneet maahan. Puoli tuntia myöhemmin sain paikalle apua, mutta vitutuskäyrä oli jo niin korkealla, että teki mieli ajaa ojaan koko paska. Tai mereen.

Nyt sunnuntaina sitten mies sairastui todennäköisesti sikalentsuun. Röh röh. Pitikö senkin juuri nyt iskeä. Ja taas saadaan mennä edes takaisin päivystykseen, kotiin ja takaisin päivystykseen. Kukaan ei tiedä, mitä oikeasti pitäisi tehdä, kun armeijakyydin lähtöön oli enää parisen tuntia aikaa. Sairaalan toiminta alkaa todella ottaa pannuun. Lopulta tuloksena kaksi päivää matkustuskieltoa ja tämän jälkeen takaisin armeijan harmaisiin. Nyt odotan, että sikalentsu iskee itselleni. Ja sen se varmasti tekee. Arvatkaapa miksi? NO, TÄMÄ JAKSO ON TÄYNNÄ KIELIÄ KOULUSSA. EIKÄ SE KORKEAKOULUOPISKELU TARKOITA, ETTEIKÖ OLISI LÄSNÖOLOPAKKOA PERKELE.

Olin jo viime viikon poissa koulusta isäni takia ja toiseksi juurihampaani leikattiin pois viime tiistaina. Vittu vieköön soittivat aamulla, että "TULEPAS NIIN LEIKATAAN HAMMAS POIS. OLISI TÄSSÄ YKSI PERUTTU AIKA VAPAANA". SELEVÄ JUTTU. Meikäpä lähti sitten täysin suunnittelematta ja ennalta arvaamatta hammasoperoitavaksi. Onneksi se saatanan operaatio oli helppo. Vitutti vaan se verenvuoto suusta. Tuli paha olo ja kaikkea. YÖRGH.

No mutta. Loppu hyvin ja kaikki perseelleen. Vaan ei ihan: kävin tänään mummoni luona puusaunassa. Ihan oikea puusauna. Jumalauta että teki hyvää.

Nyt odottamaan uutta paskasadetta.

PS. Vetäkää vittu päähänne ja viheltäkää saatana, te jotka kitisee turhista asioista perkele. Tässä vähän oli esimerkkiä, miten vituiksi asiat oikiasti voi mennä. Että turha ruikuttaa, jos kynsi menee katki.

tiistai 6. lokakuuta 2009

HAISTAKAA VITTU KAIKKI LOISET SAATANA

MINÄ VITTU RAADAN AMMATTIKORKEASSA JA TÖISSÄ. SAATANA ETTÄ ELÄN TONNIKALALLA, KUN KAIKKI RAHAT MENEE SAATANAN VUOKRAAN VAIKKA ASUN VITTU PERSESILMÄSSÄ, YLI KAHEKSAN KILSAN PÄÄSSÄ KESKUSTASTA JA VITTU YKSIÖSSÄ VIELÄ. JUMALAUTA! HAISTAKAA VITTU KAIKKI VANHEMPIEN RAHOILLA ELÄVÄT NYSVÄT, JOTKA KÄYTTE KAKSI KERTAA VIIKOSSA KOULUSSA, ELÄTTE HERROIKSI OPINTOTUELLA JA PORUKOIDEN RAHOILLA! MINÄ MAKSAN VITTU 600 EUROA VUODESSA VAKUUTUKSIA JA NÄKÖJÄÄN SÄHKÖSTÄ 65 EUROA KOLMESTA KUUKAUDESTA! SITTE KUN ILMOTAN KILOMETRIT VEROTUKSEEN, NIIN VITTU SIELTÄ TULEE JOKU SAATANAN 42 EURON ILMOTUS ETTÄ SEN VERRAN MAKSAVAT TAKAS! MITÄ SAATANAN PERSEHELVETTIÄ, KUN OON ILMOTTANU NIIN ETTÄ PITÄS 123 EUROA TULLA TAKAS! HAISTAKAA VITTU KOKO VALTIOVALTA SAATANA! IMEKÄÄ PERSETTÄ! TYÖNTÄKÄÄ VEROT SINNE KATAISEN JA VITTU ANTEEKSI-MATIN PERSEESEEN! VITUTTAA TÄMMÖNEN ETTÄ OPISKELIJAN PITÄÄ VITTU RAATAA TÖISSÄ JA YRITTÄÄ SAMALLA PÄÄSTÄ KOULUSTA JOSKUS ULOSKIN, ETTEI KELA ALA PERIMÄÄN NIITÄ SAATANAN SÄÄLITTÄVIÄ OPINTORAHOJA TAKASI.

JA PALAUTIN SITÄ VITUN KELAN OPINTOTUKIAKI MELKEIN 500 EUROA TAKASIN, ETTEI VARMASTI TUU SIELTÄKIN PERINTÄKIRJETTÄ. ALAN VITTU DUUNARIKSI JA MUUTAN KADULLE KOHTA, TÄMÄ VALTIO EI SAATANA SENTÄÄN VOI OPISKELUA TUKEA KUNNOLLA! VITUN VITTU! HELPPO SEN VANHASEN ON PUHUA, KUN TILILLE TULEE RAHAA ENEMMÄN KUIN MULLA PUOLEN VUODEN AIKANA PERKELE!

NIIN JA VITTU TYÖTUNNITKI TIPPU! SAATANA, SÄÄSTÄKÄÄ VITUN IHMISET VIELÄ VÄHÄN ENEMMÄN ETTÄ SAADAAN KUNNON LAMA AIKASEKSI! SITTENPÄHÄN NOUSUKAUDELLA MAKSATTE SEURAUKSET! TUNKEKAA OIKEEN SYVÄLLE PERSEESEEN SÄÄSTÖÖN SITÄ RAHAA ETTÄ VARMASTI KAATUU MAAILMAN TALOUS YMPÄRI! JUMALAUTA! VITUN SÄÄSTÄJÄT!

torstai 1. lokakuuta 2009

PERSEESEEN SE YLE-VERO!!!1

VOI SAATANAN SAATANAN YLE-VERO½!!!11 TUNKEKAA PERSEESEEN SE!!1 HETI KUN KIRKOLLISVERON ON HOIDELLU WWW.EROAKIRKOSTA.FI NIIN SITTEN HERRA VANHANEN KEKSII UUTTA PASKAA!! HAISTAKAA PASKA KOKO ÄÄRÄRÄRÄRÄRÄR

torstai 24. syyskuuta 2009

ELÄINRÄÄKKÄÄJILTÄ SUKUELIMET IRTI!

Iltalehti uutisoi kadulta löytyneestä kissanpennusta, joka oli teipattu jesarilla. Kihisen kiukusta. KUKA VITUN IDIOOTTI TEIPPAA KISSANPENTUJA? TAI YHTÄÄN MITÄÄN MUUTAKAAN ELÄINTÄ? JOS HALUATTE VÄKISIN TEIPPAILLA VIATTOMIA ELÄINKAPPALEITA, KOITTAKAA TEIPATA JOKU KARHU TAI PITBULL EIKÄ MITÄÄN PUOLUSTUSKYVYTÖNTÄ KISSANPENTUA! ON SE NYT KUMMA! IHMISTEN PÄÄSSÄ EI TAAS LIIKU YHTÄÄN MITÄÄN! SAATANA!

VAIKKA VIHAANKIN KISSOJA, NIIN EI NIITÄ SILTI TARVITSE TEIPPIIN KÄÄRIÄ. MUTTA KISSOJEN TEIPPAAJAT VOIS RIPUSTAA JESSELLÄ SUKUELIMISTÄ PUUHUN KIINNI, SAMALLA METODILLA VOIS VALTIO HOIDELLA MYÖS MUUT ELÄINRÄÄKKÄÄJÄT, PEDOFIILIT JA RAISKAAJAT!

tiistai 15. syyskuuta 2009

TUNGE NE POWERPOINTIT PERSEESEEN

TEHKÄÄPÄ POWERPOINTTI! JA SITTEN TOINEN! JA VIELÄ KOLMAS! JA TUHANNES!

TERVETULOA OPPITUNNILLE KATSELEMAAN POWERPOINTTEJA! JES! LOISTAVAA!

OPPIMATERIAALINNE LÖYTYY POWERPOINTTEINA! LUKEKAAPA SIITÄ! EI OLE KUIN 500 DIAA SISÄLTÄVÄ POWERPOINTESITYS! HUOH! VOITTE MYÖS TULOSTAA POWERPOINTIT ITSELLENNE JA ALLEVIIVATA TÄRKEITÄ JUTTUJA! JUMALAUTA, NIISSÄ ON JO VALMIIKSI ASIAT TIIVISTETTY, MITEN VITUSSA NIITÄ ENÄÄ TIIVISTÄÄ TAI TÄRKEITÄ POINTTEJA SIELTÄ HAKEE?!?! VITTU POINTTEJA, POWERPOINTTEJA.... MY NAME IS POINT, POWERPOINT.

TUNKEKAA JO SAATANA JONNEKKIN VAKOONNE NE POWERPOINTIT! ALKAA VITUTTAA NUO SAATANAN TYLSÄT ESITELMÄT, JOILLA VAAN VILISEE TEKSTIÄ TEKSTIN PERÄÄN! LUEPPA SIITÄ NIIN, PERKELE! EIKÖ JUMALAUTA VOI PITÄÄ YHTÄKÄÄN LUENTOA ILMAN POWERPOINTTIA!

lauantai 12. syyskuuta 2009

Matti "Anteeksi" Vanhanen puhuu jälleen paskaa

Iltasanomien jutussa Vanhanen kertoo olevansa valmis vapauttamaan Yle-verosta kaikki ne, jotka kirjallisesti todistavat, etteivät käytä mitään välineitä, joista Ylen ohjelmia lähetetään.

Mitähän tämä taas tarkoittaa.. Vanhasen mielestä Yle-verosta voisivat vapautua siis kaikki ne, joilla ei ole televisiota tai nettiä. Mitä helvettiä? Kuinkahan monta nämä kriteerit täyttävää henkilöä on? Ja Vanhanenko sitten vahtii, ettei nämä naapurin mummot omista televisiota tai hanki nettiä. Köyhien opiskelijoidenko pitäisi luopua nettiyhteydestään, koska kukaan ei halua maksaa lähes kahdensadan euron yle-veroa. Kukaan ei edes katso Ylen ohjelmia, saati käy Ylen nettisivuilla. Miksei päättäjille mene kaaliin, ettei Ylellä ole enää minkäänlaista tärkeää roolia ja sen keinotekoinen ylläpitäminen tv-lupamaksurahoilla on käsittämätöntä paskaa. Saati että otetaan käyttöön Yle-vero, kun ihmiset eivät halua maksaa television katsomisestaan tv-lupamaksua.

Miksei Ylelle voi samalla tavalla laittaa mainosohjelmat/pätkät pyörimään, mainostavathan he omia ohjelmiaankin jatkuvasti ("meillä ei ole mainoksia"... joopajoo). Tai senkun laittavat Ylen kanavat maksullisiksi - ostakoot maksukortin ken haluaa.

Bussit sais ampua kuuhun!

Olen vittuuntunut kaupungin bussipaskajärjestelmään. Vittuako netissä on aikataulut päin persettä ja sitten saa pimeissä puskissa kävellä pysäkille ja odottaa kaupungin pahamaineisimmalla paikalla keskellä yötä sitä saatanan bussia, joka ilmestyy paikalle vasta yli tunnin odotuksen jälkeen.

Vartavasten katsoin netistä aikataulut koko illan busseille! Ja kun olen kerrankin pysäkillä ajoissa, bussia ei näy eikä kuulu! Ohi ajaa 3-5 siirtoajossa olevaa bussia ja vittuuntuneisuuskäyrä jatkoi vaan kasvamistaan. Ärsyttävää! Kaiken lisäksi ei ole kyse ainoastaan YHDESTÄ bussilinjasta, vaan lähelle asuntoani kulkee USEAMPIA busseja, eikä YKSIKÄÄN näistä voinut sattua pysäkille sen tunnin odotuksen aikana. PERHANA!

00:12 ajaa sitten TOISEN BUSSIFIRMAN auto paikalle ja huokaisen helpotuksesta - ei tarvitse odottaa 00:25 asti, jolloin paikalle olisi (ehkä?) tullut seuraava homolinjojen bussi.

Olen sitä mieltä, että helvetin kalliista bussilipusta ei kyllä jatkossa viitsi enää maksaa, kun aikataulujakaan ei yritys viitsi pitää ajantasalla! Ajan mielummin taksilla ja maksan itseni kipeäksi. Jumalauta. Opiskelijahinnat takseihin ja huonosti järjestetyt bussilinjat pois katuja rumentamasta :| Saatana :|

torstai 10. syyskuuta 2009

Haluatko tahrata maineesi? Mene Bigbrotheriin!

Nuo julkiset eläimet, BB:n osallistujat, saavat varmasti paljon työtarjouksia ohjelman loppumisen jälkeen.. mutta tuskin miltään arvostetulta korrektiutta vaativalta alalta tai yritykseltä. Voisitko kuvitella, että Esan ja Minnan seksikohtauksen jälkeen he voisivat työskennellä esimerkiksi pankissa tai vakuutusyhtiössä? Jopa kassaneidin paikka saattaa jäädä tulevaisuudessa heiltä saamatta. Siinä on sitten tulevaisuus niitattuna yhtiin kansiin, kun on BB:ssä nenäänsä näyttänyt. Joskaan BB-Tertulla ei varmaan ollut enää edes mitään menetettävää - ellei sitten marttakerhon puheenjohtajan paikka.
Kärsin suunnatonta myötähäpeää aina nähdessäni ohjelman pyörähtävän televisiossa tai BB-uutisen vilahtavan lehdissä. Onhan taloon valittu varsin edustava otos Suomen kansasta. Silti saatan usein illalla sohvalla maatessani kääntää kanavan Subille - eipä sieltä televisiosta mitään laadukkaampaa yleensä siihen aikaan tule. Kukaan ei silti myönnä katsovansa Bigbrotheriä, ei kukaan. Siitäkin huolimatta ohjelman avausjaksolla oli peräti 614 000 katsojaa, mikä on melkoinen siivu suomalaisista. Tämä kertoo ainoastaan siitä, että me olemme kaikki TIRKISTELIJÖITÄ, SOSIAALIPORNON ystäviä. Me kaikki tahdomme tietää, mitä naapurin Niina tekee iltaisin tai mitä luokkakaverimme Lotta harrastaa vapaa-ajallaan. Kukaan ei vaan myönnä sitä! Nekin, jotka BB:tä eivät katso, lukevat kiinnostuneina BB-uutisia netistä ja lehdistä: "hyi kauhea, nuo harrastavat seksiä telkkarissa", "voi kamala mitä kielenkäyttöä" tai "käyttävätpä he paljon alkoholia, kauheaa! Enhän MINÄ koskaan!"
Kaikki katsovat myös Dr. Philiä ja Oprahia! Näissäkin ohjelmissa ainoastaan tirkistellään muiden elämää. Onko oma elämämme jo niin tylsää, että muiden touhujen seuraaminen menee viihteestä? Taitaa olla.
Mitään ohjelmaa ei pyöritettäisi televisiossa ellei sille olisi tarpeellinen määrä katsojia. Bigbrotheria ei katso kukaan, mutta siltikin sitä katsoo kaikki.

tiistai 8. syyskuuta 2009

Joko minusta on tehty rikosilmoitus :(

Törmäsin Kalevaa selaillessani juttuun, jossa kerrotaan suomalaisten blogien saavan aikaan rikosilmoituksia. Eipä tuo 30 ilmoitusta blogeista tämän vuoden aikana ole mikään suuri luku, mutta aloin miettiä, että onkohan joku tekemässä pian jo minunkin blogistani moista :'------) http://www.kaleva.fi/plus/juttu812534_page0.htm

No, olen toisinaan joutunutkin hieman miettimään, mitä mielenpurkauksia kehtaan kirjoittaa tänne ja mitä en. Yksityishenkilöitä en mainitse nimeltä tai yksilöi niin, että heidät voisi oikeasti tunnistaa, mutta tokihan joku voi itsensä teksteistäni tunnistaa - olettaen että ylipäätään tietää, kuka minä olen... Julkishenkilöitä olen varmasti loukannut ja ruotinut heidän tekemisiään minkä jaksan - mutta niin saa kai tehdäkin? Vai... Miten tässä nyt tietää, mistä asioista kiukuttelu on laillista ja mikä ei! Jos kerran Jussi Halla-ahokin sai sakkotuomion, niin mitenhän minulle käy jos jatkan tähän malliin.

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa... Teksteilläni ei ole tarkoitus loukata yhtään ketään, mutta jos satut tunnistamaan itsesi esimerkiksi luettelemistani asiakkaista, voit vaan katsoa peiliin ja miettiä hetken.

maanantai 24. elokuuta 2009

Mies, joka ei kaljoistaan luovu

Asiakas tulee kauppaan. Hän kävelee pullonpalautuspisteelle ja latoo muutaman kaljanhajuisen tölkin koneeseen. Tämän jälkeen asiakas kiertää kaupan puolelle, suuntaa suorilta juomaosastolle ja nappaa muutaman tölkin olutta. Kassalle saapuessaan hän huomaa laittaneensa vahingossa muovikassinsa roskikseen, joka haisee vanhalta kaljaukolta. Samalta paskalta haisee miehen roskiksesta takaisin ottama muovikassi, jossa hän aiemmin kantoi palauttamansa likaiset tölkit ja pullot. Muovipussiin hän laittaa uudet kaljatölkit jo ennen kuin ne on maksettu ja heittää ne sitten hihnalle kassaneidin laskettavaksi.

Neiti Nega: 7 euroa ja 90 senttiä, kiitos
Mies: Odotas.. paljos tässä on? (Mies ojentaa 5 euroa ja muutaman kymmensenttisen)
Neiti Nega: Tästä puuttuu vielä kaksi euroa ja 60 senttiä
Mies: Mitä? Ai että euro puuttuu, no otappa tästä (kaivaa lisää kolikoita taskusta)
Neiti Nega: Siis kaksi euroa ja 60 senttiä puuttuu...
Mies: Ei kun euro, tässä on.
Neiti Nega: Vielä euro ja 60 senttiä...
Mies: No mitä ihmettä.. laskin kotona nämä kolikot. No siinä on.
Neiti Nega: 20 senttiä jää vielä uupumaan.
Mies: No johan nyt on! Otithan sinä sen pullokuitin? Ei mulla ole korttia mukana.. Perhana. (NNH: [Neiti Negan huomio] mies ei ole koskaan edes maksanut kortilla, joten epäilen, ettei hänellä sellaista edes ole olemassa.)
Neiti Nega: Voin ottaa yhden tölkin pois.
Mies: Eihän kaljoja tässä aleta vähentämään, anna alennusta!
Neiti Nega: En valitettavasti voi.. otan yhden tölkin poissa niin rahat riittävät..
Mies: Jumaliste, minä haen joltakin sen 20 senttiä, ei niitä kaljoja oteta pois!

Mies kyselee jonoksi kertyneiltä asiakkailta 20-senttistä ja aiheuttaa pahennusta. Joku onneton "lainaa" miehelle 20 senttiä, jonka jälkeen hän lähtee kaljojensa kanssa.

Eräällä kerralla mies ei saanutkaan puuttunutta rahasummaa ja luopui ensin eräästä muusta ostoksestaan sen sijaan, että olisi yhtäkään olutta jättänyt ostamatta ja kun sekään ei riittänyt, joutui hän jättämään myös yhden oluttölkeistä kassalle. Niin, yhden niistä tölkeistä, jotka olivat jo kertaalleen olleet hänen kaljakassissaan. Mukavaa viedä vanhalle viinalle haiseva tuote takaisin hyllyyn.

Muista: ASIAKAS ON AINA VÄÄRÄSSÄ!

Tulihan tämä nyt sitten todistettua ihan oikealla tutkimuksella! Asia, jonka todellisen puolen olen minä, palvelualan melkein-ammattilainen, tiennyt jo pitkään: ASIAKAS ON AINA VÄÄRÄSSÄ! Lehti tosin kirjoittaa, että aasiakas on "lähes" aina väärässä. Lienee painovirhe, sillä asiakashan on aina väärässä :)

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009082410131984_uu.shtml

Hehe! Onneksi tämän tietävät myös pomot, joten asiakaspalvelusta valittava aasiakas tuskin koskaan saa edes myötätuntoa osakseen, vaikka hänen tarkoituksensa on saada karsea kosto työntekijöille. Pomot vain huokaisevat syvään ja varottavat työntekijöitä valittavasta asiakkaasta - hänelle voi sitten jakaa tekohymyä vieläkin pirteämmin seuraavalla kerralla kun hän astuu liikkeeseen.

torstai 13. elokuuta 2009

AJAN PIAN VAHINGOSSA TEIDÄN PÄÄLLE, NAAPURIN KAKARAT

OPETTAKAA NIILLE PENIKOILLENNE ETTEI TARVI PYÖRÄILLÄ YMPYRÄÄ SIINÄ PARKKIPAIKALLA! AJAN VIELÄ VAHINGOSSA KULTAMUSSUKOITTENNE PÄÄLLE, JOS NE SIINÄ JOKA PÄIVÄ PÖRRÄÄ PYÖRIENSÄ KANSSA! TAI SITTEN VAADIN PARKKEERAUSPALVELUN TEIDÄN PERHEELTÄNNE, ELLETTE VAHDI KAKAROITANNE.

JA TOINEN HUOMIO: OPETTAKAA NE LAPSENNE SIIHEN, ETTÄ KUN KERRAN JOTAIN SANOO, SE MYÖS TARKOITTAA SITÄ. OLEN JO KOLMESTI SANONUT, ETTÄ KOIRAANI EI SAA SILITTÄÄ. EI. EI. EI. EI KERTAKAIKKIAAN SAA. JA SE ON PISTE. EN TAHDO TOISTAA TÄTÄ SAMAA SANAA ENÄÄ KERTAAKAAN. JUMALAUTA!

Keskiviikkoillan hajoilu: blogi ei toimi!

12. elokuusta 2009 kello 22:55

Haistahan nyt vittu blogger.com. Toimii muilla muttei minulla. Ootteko jotain rasisteja häh? Mitä helevettiä saatana! Menkää surkiat nörtit takasin sinne kouluun koodaamaan. Yhtä bloggeria osaa ylläpitää niin, että se kestäisi Neiti Negan kirosanat. HV.

Miss Rakennekynsi 2009 ihmettelee liimakorvia

Miss Suomi 2009, Essi, kritisoi muiden Miss Universum -kilpailijoiden dieettejä Seiskan blogissaan ja ihmettelee muita missien outoja kaunistautumistapoja:

"Eilen seurasin mielenkiinnolla Miss Puerto Ricon laittautumista esitystä varten ja arvatkaa. Hän liimasi korvansa! Mielestäni todella outoa, koska hänellä ei edes ole irtonevat korvat."

.. mutta paljastaa sitten itse omat normaalimmat kaunistautumiskeinot:

"Itse olen saanut täällä paljon kehuja kynsistäni, jotka ovat ainoat pitkät ja koristellut kynnet täällä. Minulle kun sanottiin, että muista sitten laittaa kynnet hienosti, koska kaikilla kuulemma on. Sanoisin, että lähes puolellakaan ei ole rakennekynsiä. Myös ripsienpidennyksestä olen saanut kehuja, ja toiset eivät edes tiedä, että on mahdollista laittaa ripsiinkin pidennykset."

Mitä tähän nyt enää pitäisi kommentoida... missit yrittävät pysyä tiukoissa laihutuskuureissaan, liimaavat korvansa, hankkivat hiustenpidennykset, tekoripset (tai ripsienpidennykset...) ja rakennekynnet. Mutta silikonitissejä ei suvaita? Eiköhän se ole tässä vaiheessa jo ihan sama, mitä ne missit itseensä liimailevat tai leikkailevat, kun mikään ei tunnu enää olevan aitoa. En näe tuossa korvien liimailussa mitään outoa, kun suomityttö itse hankkinut liimatut kynnet ja ripsienpidennykset - onko hullumpaa enää kuultu.

Kaiken tämän lisäksi suomalaista kauneutta maailmalla edustava suomityttö ei osaa yhdys_____sanoja. Saanen laittaa hänen bloginsa samaan lokeroon Tuksun blogin kanssa, minä kun niin pidän tästä lokeroimisesta.

Essi kuitenkin vielä ihmettelee, miksi kilpasiskot luulevat hänellä olevan hiustenpidennykset. En ihmettele tätä luuloa yhtään. Onhan missin tukka suoristusraudan ja tupeeraamisen jälkeen melkolailla sellainen, että se saattaisi olla pelkkää irtokarvaa missin päänahassa.

Neiti Nega kiittää ja kuittaa.

torstai 6. elokuuta 2009

Te asiakkaat olette niin vihattavia

Kaupassa asioi usein erittäin miellyttäviä asiakkaita, joiden kanssa voi jopa keskustella. En siis väitä, että kaikki asiakkaat olisivat rasittavia, enkä sano etten osaisi tai haluaisi asiakaspalvella ihmisiä. Osaan toki, mutta joskus meinaa pinna palaa erinäisten sankareiden saapuessa kauppaan. Lokeroinpa tässä seuraavaksia ihmisiä, joita en aina jaksa palvella (mutta kertaakaan en ole jättänyt tervehtimättä!).

1. Lapset

Lapsi huutaa kun ei saa tikkaria. Lapsi huutaa jos saa vain yhden tikkarin. Lapsi huutaa jos äiti tai isi yrittää maksaa tuotteen ennen kuin lapsi syö sen. Lapsi huutaa, kun hänen näpistämänsä sarjakuvalehti tai lelu pitää viedä (lapsen hajottamana) takaisin hyllyyn. Lapsi itkee, kun kärryjä ei saa viedä mukanaan. Lapsi itkee, jos ei saa automaatista purkkaa. Lapsi itkee, kun äiti tai isi kieltää kiipeämästä hihnalle tai tunkemasta sormia hihnan väliin. Lapsi itkee, kun kauppaan ei saa jäädä asumaan. Lapsi itkee ja huutaa aina. Sen seurauksena vanhemmilla hajoaa pää ja he alkavat huutaa.

2. Lapset, jotka käyvät itse kaupassa

Tästä syytökset menevät täysin lasten vanhemmille. Kaupassa käy päivittäin jopa alle kouluikäisiä lapsia jopa 20-50 euron seteleiden kanssa. On tiettyjä lapsia, jotka käyvät siellä joka päivä ja ostavat aina jotain herkkuja. Sipsejä, suklaavanukkaita, karkkia ja ENERGIAJUOMIA. Olen sitä mieltä, että 15-vuotias saattaa jo ymmärtää, ettei päivässä tulisi juoda välttämättä edes täyttä pullollistakaan energiajuomaa, mutta ymmärtääkö 6-vuotias lapsi sitä, ettei hänen ostamansa juoma välttämättä ole hyväksi?

Lapsi tulee kauppaan mukanaan kasa kolikoita. Hän valitsee karkkihyllystä mieleisensä tuotteet ja tulee kassalle. Lapsi antaa kassaneidille kaikki rahansa ja ihmettelee sitten, kun summassa on useita euroja liikaa tai liian vähän. Eikö tämän päivän lapsille opeteta laskemaan rahoja? Kun sitten ehdotan tällaiselle lapselle, että voin ottaa halvimman tuotteen ostoksista pois, jolloin hänellä riittäisi rahat, lapsi ottaakin esimerkiksi karkkipussin ostoksista pois tai päättää olla ostamatta mitään ja jättää tuotteet myyjän kerättäväksi. Rahaa ei tunnuta käsittävän yhtään. Eikä käytöstapoja. Pienet lapset harvoin osaavat edes tervehtiä.

3. Huijarit

Näitä riittää. Joka viikko tapahtuu tilanne, jossa asiakas tai asiakkaiden joukko yrittää saada myyjän lähtemään pois kassalta. Eräänäkin päivänä olin kassalla palvelemassa asiakkaita, kun kolme romaninaista tuli kysymään, olisiko minulla pahvilaatikoita heille, koska seurakunta tarvitsee niitä. Ihmettelin hetken ja sanoin sitten, että kolmoskassalta löytyy kaikki laatikot mitä on (2kpl). He nyrpistelivät nenäänsä ja kysyivät, jos voisin takaa hakea heille laatikoita. Sanoin, että kaikki laatikkomme ovat siinä ja sillä selvä. Naiset poistuivat paikalta ilman ostoksia ja ilman laatikoita. Olen myös ollut tilanteessa, jossa isompaa rahaa halutaan vaihtaa pienemmäksi ja ovat muuten sattumoisin olleet ulkomaalaistaustaisia miehiä, joten rahaa ei yllättäen ole herunut.

4. Peliaddiktit

Kaupasta löytyy tasan kaksi peliautomaattia, jotka saisi molemmat viedä pois silmistäni. Kaikista pahimpia pelaajia ovat nuoret pojat ja vanhemmat naiset ja miehet. Kolikoita tullaan joka päivä kysymään kassalta, eivätkä he opi ikinä, ettemme voi vaihtaa rahaa, koska vaihtorahat loppuvat kesken. Ja tottakai siitä syytetään kassaneitiä ja lähdetään sitten muristen pois paikalta, kun pelikonetta ei sitten päässytkään pelaamaan. Nyt olen ollut töissä kyseisessä kaupassa melkein kolme kuukautta ja aikanani 50€ voittosumma on napannut vaan yhdelle asiakkaalle. Pienempiäkään voittoja on harvemmin tullut kellekkään. Silti ihmiset pelaavat. Useat jopa tunteja putkeen.

5. Kaljasiepot

Nämä herrasmiehet ja -naiset ostavat joka päivä kaljaa ja haisevat pahalle. Osa ei vaihda vaatteita saati peseydy. Tiedän, etteivät he käy muissa kaupoissa ja hämmästelen sitä, miten heidän elimistönsä kestää pelkällä siideri- tai kaljakuurilla useita kuukausia putkeen. Näiden haisua ei kestä minun eikä varmasti kenenkään muunkaan nenä - siihen malliin muut asiakkaat neniänsä nyrpistelevät. Mistähän he saavat rahaa kaljaan?

6. Rahattomat

Tullaan kauppaan 10€ setelin kanssa ja kuvitellaan että sillä saa viikonlopun tai viikon eväät. En edes jaksa kuvailla tilannetta enempää.

7. Huolimattomat

Lähdetään kauppaan ilman korttia tai rahaa. Myyjän tulisi sitten revetä viemään kolmea muovikassillista ruokaa takaisin hyllyihin ja samanaikaisesti palvella muita, kiireisiä asiakkaita, jotka haluavat kaupasta äkkiä syömään jäätelöjänsä.

8. Ihmiset, joilla on vittumaisia tapoja

Listaan tähän erikseen tapoja, jotka saavat minut kiukustumaan. A) Korin nostaminen hihnalle (hälytin alkaa huutaa) B) Jonossa etuileminen C) Tervehtimättä jättäminen D) Puhumattomuus, etenkin silloin, kun kysyn jotakin E) Pullokuittien ja korttien laittaminen hihnalle (menevät pienistä raoista sisälle hihnasysteemiin ja tukkivat koko kassan) F) Rahan ja pullokuittien tyrkyttäminen. Tämä on kaikista vittumaisinta. Nuoret mopopojat luulevat pääsevänsä ostoksiensa kanssa nopeammin pois, jos rahoja tungetaan kassaneidin naaman eteen jo siinä vaiheessa, kun edellinen asiakas vasta kirjoittaa kuittia. ANTAKAA JUMALAUTA TYÖRAUHA MINULLE JA MUILLE ASIAKKAILLE!

9. Mopopojat

Näillä ei ole muuta tekemistä kuin asioida kaupassa useita kertoja päivässä ja loisia kaupan eteisessä ja pelikoneiden kimpussa. Välillä nämä käy keräämässä pari pulloa ja tulevat taas notkumaan pelikoneille pikkurahojensa kanssa. On myös muutama, joilla on muitakin pahoja tapoja, kuten näsäviisastelu ja kovaäänisesti riehuminen kaupan käytävillä.

10. Teinitytöt

Hihitellään, kuiskutellaan ja naureskellaan kaupassa tietämättä mitä on tultu ostamaan. Voi jumalauta.

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Naapurit saisivat muuttaa muualle!

Muutin kerrostalosta luhtitaloon. Opiskelijayhteisöstä tavallisten naapureiden pariin. En ole koskaan pitänyt juoruakkanaapureista saati lapsista. Mutten kyllä liian meluisista opiskelijoistakaan. Varsinkaan alaikäisistä sellaisista.

Täällä asuu toisen seinän takana joku hiljaiseloa pitävä nuori mies, josta en ole nähnyt vilaustakaan. Toisella puolella asuu vanha piika, joka kuuluu paikan juorukerhon vakionaamoihin.

Päädyssä asuukin sitten ilmeisesti joku lestadiolaisperhe, jonka lapset ovat varsin rasittavia, minkä he todistivat jo ensimmäisenä päivänä, kun olin vasta muuttamassa tänne. Utelias, ylisosiaalinen penikka tulee muuttokärryn luokse ja alkaa vammaisella äänellä kyselemään, että onko täällä muuttohommat menossa. Olin itse muuttostressistä sekaisin ja mieleni teki taittaa tuon yliuteliaan paskahousun niskat ja vastata sitten hänen kysymykseensä, ETTÄ MILTÄHÄN TÄMÄ NÄYTTÄÄ, EHKÄ OLEN MUUTTAMASSA TÄNNE TAI SITTEN EN, SINULLE SE EI KUULU PERKELE.

Omistan erittäin suloisen koiranpennun, jota nyt yritän varjella noilta penikoilta. Kolme päivää ehdin olla rauhassa, kunnes penikat leikkivät jotain typeriä leikkejään portaiden alapäässä. Heiluttivat jotain keppiä, jonka päässä oli hanska. Huoh. Koira oli sylissäni ja kävelin lasten ohi kiinnittämättä heihin minkäänlaista huomiota. Viiden metrin päähän päästyäni kimakka ääni huutaa perääni "SAAKO SITÄ SILITTÄÄ?". ÄRÄRÄRÄRÄÄRRRRR! Tuumasin tiukkaan sävyyn EI ja jatkoin matkaani.

Äsken tulin hetkeksi pyörähtämään asunnossani, niin saman perheen nuorimmainen tyttö pyöräilee vastaan ja alkaa selittää, miten hänellä on tänään uimakoulu. MITÄ VITTUA?!?! EI KIINNOSTA. MIKSI MULLE PITÄÄ JAUHAA TOMMOSISTA, KUN EN OLE HEILLE EDES PUHUNUT KOSKAAN. MIKSI LAPSIA EI VOI OPETTAA OLEMAAN PUHUMATTA TÄYSIN TUNTEMATTOMILLE. HAISTAKOOT PASKA NAAPURIRAKKAUSHAAVEITTENSA KANSSA!

Ja kyseinen perhe muutenkin on kaikilla tavoilla rasittava. Äiti imuroi asuntoa ovet auki, lapset märisee ja hakkaa toisiaan, vanhemmista molemmat huutavat ja lapset juoksevat portaissa ja luhtitalon käytävällä. Opettelisivat käyttäytymään tai kidnappaan ne penikat ja kuljetan kauas rajan taakse. Saatana.

maanantai 20. heinäkuuta 2009

ÄLKÄÄ TEHKÖ NIITÄ LAPSIA JOS VITUTTAA

Olin töissä. Postilla. Kaupassa.

Tiskille tulee nuori rouva kahden pienen lapsen kanssa ja näyttää kännykkäänsä, johon on tullut saapumisilmoitus tekstiviestitse. Näissä tapauksissa meidän täytyy aina tulostaa "vara"saapumisilmoitus, johon on aina tarkistettava asiakkaan henkilöllisyys. Aina. Ei poikkeuksia.

Kysyn rouvalta henkilöllisyystodistusta. Hän sanoo, että se on kotona. Vai niin. Pahoittelen, etten voi antaa hänelle pakettia, koska meidän on tarkistettava henkilöllisyys. aina, kun oikeaa saapumisilmoitusta ei pakettia noutamaan tulleella henkilöllä ole. Rouva ehdottaa, josko riittäisi, että hänellä on saapumisilmoitus kännykässä, sehän "todistaa että paketti on minulle". Sanon "valitan, mutta näissä tapauksissa meidän on nähtävä henkilöllisyystodistus, olen pahoillani." Rouva tiuskaisee, että tekstiviesti on kuitenkin tullut hänen puhelimeensa, eikö se riitä. Huoh.

Hän vielä anelee, että josko paketin voisi saada ja sitten hän voisi yksityiskohtaisesti luetella, mitä se sisältää, ja voisin sitten avata paketin nähdäkseni, että rouva todella tietää, mitä se sisältää. Sanoin, ettei se auta, vaan hän tarvitsee henkilöllisyystodistuksen. Pahoittelin jälleen.

Rouva räjähtää. Hän pitää toista lasta sylissään ja toinen on rouvan vierellä. "NÄIN PIENTEN LASTEN KANSSA ELÄMÄ ON MUUTENKIN HANKALAA! MINUN EI OLE HELPPO TULLA TÄNNE NÄIDEN KANSSA TAAS UUDESTAAN HAKEMAAN TÄTÄ PAKETTIA!"

Voi jumaliste. Ensin meinasin purskahtaa nauruun ja tokaista, että olisiko minun pari vuotta sitten ollut syytä kertoa, että kortsuhylly on tuo kolmonen tuossa noin, ettei tulisi noita vahinkoja riesaksi. Kun rouva vielä riehui, kun hän ei pienten lasten äitinä saa pakettia ilman henkilöllisyystodistusta, aloin kiehua. Rouva tiuskaisi vielä, että "ehkä haen tämän sitten joskus hamassa tulevaisuudessa, kun näiden lasten kanssa tänne pystyn raahautumaan". Kiristin hampaitani, jotten huutaisi, että akka voi painua hevonperseeseen täältä ja tilata jatkossa ne pakettinsa vaikka DHL:ltä ovelle tuotuna ja että meitä ei kiinnosta paskanvertaa, hakeeko hän pakettinsa vai ei. Ne kyllä lähetetään takaisin sinne mistä ne tulivatkin, eikä siitä ole yhtään ylimääräistä työtä.

VITTUAKO AKKA TEKEE LAPSIA, JOS NIISTÄ ON VAAN HAITTAA. HANKKIS LASTENHOITAJAN. TAI LAITTAS LAPSET TARHAAN. TAI HANKKIS SEN UKON JOKA HOITAA NIITÄ LAPSIA ETTÄ ROUVA SAA PAKETTINSA POSTISTA.

TAI JUMALAUTA TILAIS NE LASTENVAATTEENSA KOTIINKULJETUKSENA, EIPÄHÄN TARVI POSTIIN TULLA ÄKISEMÄÄN RUMIEN LASTENSA KANSSA! ON SE KUMMA HOMMA, ETTÄ SE ON NYKYÄÄN KASSANEIDIN SYY, JOS ON VAHINGOSSA LAPSIA TEHNYT JA VIELÄ KAKSIN KAPPALEIN!

tiistai 7. heinäkuuta 2009

Kassaneiti Nega osa I

Olen töissä kaupassa. Helvetin monta tuntia viikossa. Niin saatana, minä teen töitä teidän työttömienkin puolesta. Laiskotelkaa te ja ottakaa ilo irti kun kesääkin riittää. Nauttikaa auringonpaisteesta ja kevyestä lompakosta! Mutta muistakaa laittaa Kelalle paperit aina ajoissa, että saatte päivän näkkärit kaupasta. Niin, juuri sieltä, missä minä istun päivät pitkät niitä näkkäreitä myymässä. Mutta vittu sentään, olit työtön tai opiskelija, niin kaikesta ei jumalauta voi saada alennusta ja mikään ei ole ilmaista!

Näin minun tekisi mieli usein sanoa asiakkaalle:

(Kassakone kysyy, pankki vai luotto)
Kassaneiti: Pankki?
Asiakas: Juu ei siinä kyllä ole muuta.
Kassaneiti: AI NO VITTU KUN EN HUOMANNUT SAATANA. EI SULLA VARMAAN JUMALISTE VARAA OLEKAAN, ETTÄ SIKSIHÄN SE LUOTTO SULTA PUUTTUUKIN!

(Asiakas noutaa postipakettia ilman saapumisilmoitusta, tai yrittää hakea kirjattua kirjettä)
Kassaneiti: Olisiko henkilöllisyystodistusta?
Asiakas: Ei kyllä ole.. eikö kukaan muka tunnista minua? Olen käynyt täällä jo kaksi vuotta!
Kassaneiti: VOI NYT SAATANA. JOKAINENKO SPURKU MEIDÄN PITÄS TUNNISTAA? KAIKKI NÄYTÄTTE SAMOILTA: TUULITAKIT PÄÄLLÄ JA RISAISET FARKUT. SILMÄLASITKI JOSTAIN KESKIAJALTA. JUMALAUTA NIITÄ HENKKAREITA TÄNNE NYT, MINÄ EN ASIAKKAIDEN SOSIAALITURVATUNNUSTEN LOPPUOSIA VOI MUISTAA VITTU!

Asiakas: Eikö summaa voisi tinkiä vähän alaspäin?
Kassaneiti: VITTU TÄMÄ EI OLE MIKÄÄN INTIALAINEN TORI, JOSSA PASSAA TINKAAMAAN ALKAA. MENE SINNE AFRIKKAAN TINKAAMAAN NIIDEN PERUNOISTA, MUTTA TÄÄLLÄ ET JUMALAUTA HINTAA ALEMMAS SAA. TAJUA JO VITTU.

Asiakas: Tämä teidän pullokone ruttasi tölkin/tämä teidän pullokone ei toimi/tämä teidän pullokone ei ota pulloja/saanko hyvitystä näistä pulloista joita kone ei hyväksy.
Kassaneiti: VOI VITUN JEESUS SAATANA. MINÄ EN OLE SITÄ PULLOKONETTA VALMISTANUT, SE ON JOKU SAKSALAINEN PASKA, JONKA HANKINNASTA ME TYÖNTEKIJÄT EI OLLA VASTUUSSA. ETTÄ VITTUAKO MULLE REUHAAT, JOS SE EI OTA SUN LIKASIA PASKAPULLOJAS. JA ETKÖ VOI TAJUTA, ETTEI ME VOIDA ANTAA RAHAA PULLOISTA, JOITA KONE EI HYVÄKSY, KUN NIIDEN PULLOJEN TÄYTYY MENNÄ SEN HELEVETIN KONEEN KAUTTA PERKELE. TÄMÄ ON SITÄ NYKYTEKNIIKKAA, VITUN AASI.

Hitto, kun pitää olla palveluammatissa, eikä saa vittuilla typerille asiakkaille :(

Neiti Negan biisi

Klamydia - Mä oon tyhmä

Päästän suustani sammakon
päästän toisenkin
Ja jos hetken vielä kuuntelet
niin karkaa kolmaskin

Taas möläytin
jotain saatan katua myöhemmin
Mutta tuppisuuksi jäämistä ainakin surisin

kertosäe:
Ehkä lennän yli laidan
ehkä riman alitan
Mutta ootko ikinä kuullut
että siitä valitan?

kertosäe2:
Mä oon tyhmä
mä oon hullu
tiedän kyllä sen
Mutta ootkohan säkään täysillä
mä vähän epäilen
Mä elän niinkuin tahdon
sinä niinkuin tahdotaan
että kukas se idiootti oikein olikaan?

Köyden rasvaamisen lopetin
sen menemään paiskasin
Aika jatkaa matkaa
kun pääni nollasin

Joskus tuskainen on tie
joskus sataa kunniaa
Mut on pakko kurkata taas
uuden nurkan taa

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Neiti Negan vihahoroskooppi

NEITSYT: Kun olet löytänyt sopivan vihan kohteen, teet huolekkaan suunnitelman, miten kiusata ihmispoloa. Aloitat pienellä näljällä, lisäät pökköä pesään ja käyt henkilökohtaisuuksiin aloittaen ulkomuodosta, potaattinenästä ja päätyen appelsiini-ihoon, joka peittää toisiaan yhteen hinkkaavia reisiä. Käyt läpi henkiset puutteet ja naurettavuudet ja läjäytät päälle viime vuoden töppäykset ja yhtäkkiä... oho, taisit tulla.

Olen ikuinen neitsyt - tai ainakin perseneitsyt, sillä persepanothan ovat homojen hommaa. Teen myös karun paljastuksen: en ole koskaan nähnyt vahingossa saati katsonut pornoa, jossa mies yhtyy mieheen.

Voitte vain arvata, mitä tällä kertaa vihaan. Homopornoa ja persepanoja nyt ainakin!

lauantai 9. toukokuuta 2009

Muuttakaa takaisin sinne mistä tulitte, perkele!

On se nyt saatana, että se muuttaminen on niin helvetin hankalaa. Muuttajien on aina pakko tukkia hissi useaksi tunniksi ja parkkeerata muuttoauto siten, että kulku omalle parkkipaikalle estyy. Ajoin töistä väsyneenä takaisin kotiin ja kun kurvasin parkkipaikalle, huomasin, että siinähän on ruma citymaasturi HELVETIN ISO PERÄKÄRRY PERÄSSÄ parkeerattuna KESKELLE parkkipaikka-aluetta. Mitenpä siinä sitten yrität ajaa omaa autoasi OMAAN ruutuun, kun maasturi tukkii koko alueen. Eikä sieltä muuten kukaan hetkeen pääse lähtemään myöskään pois.

Ajoin sitten jonkun toisen ruutuun autoni ja vastassani on muuttoa tekevä nainen, joka vikisee: "ai yrititkö saada autoasi johonkin muuhun ruutuun?" Eikö rouva ymmärrä, että tolppapaikat on merkitty eikä toisten ruutuun saisi parkkeerata. Nyt aiheutan sitten jollekin toiselle harmaita hiuksia ajamalla hänen ruutuunsa. Perkele.

Ja siitä hissin käytöstä vielä: sitä ei ole pakko varata omaan käyttöön kokoajan, vaan sen voi päästää MUIDENKIN KÄYTETTÄVÄKSI välissä. Onneksi jalkani vielä toimivat eikä minulla ei ole pyörätuolia ja pääsen portaita tänne VIIDENTEEN kerrokseen. Jotain POSITIIVISTA!

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Huonokäytöksiset tupakoitsijat

Miksi pitää polttaa tupakkaa?

Miksi sitä pitää polttaa sisätiloissa?

Miksi sitä poltetaan parvekkeilla?

Miksi sitä poltetaan myös yhteisillä parvekkeilla?

Miksi parvekkeen ovea ei voi sulkea tupakoinnin ajaksi?

Miksi tupakka pitää tumpata käytävälle?

Miksi tupakka pitää jättää palamaan ruohikolle?

Miksi tupakkaa pitää polttaa väkijoukossa?

Miksi tupakkaa pitää polttaa baarin nurkassa, kun siihen tarkoitukseen on valmistunut jo uusi tupakointikoppi?

Miksi tupakka pitää tumpata festareilla aina minun iholle tai vaatteilleni?

Miksi tupakkaa pitää polttaa ovien läheisyydessä, jotta viattomat ohikulkijat joutuvat väkisin tupakoimaan passiivisesti?

Miksi tupakkaa pitää polttaa autossa?

Miksi tupakantumpit pitää heittää roskiksen viereen?

Miksi tupakoivien on niin vaikea ymmärtää TUPAKOINTI KIELLETTY-merkkejä?

Vihaan tupakkaa! Haisee pahalle, värjää hampaat ja sormet ja aiheuttaa migreeniä ja muuta epämääräistä päänsärkyä! Mikään ei ole niin ällöttävää kun käytävältä asuntoon tunkeutuva tupakanhaju ja -savu, joka värjää seinät ja tarttuu tekstiileihin. Tuntuu, että voisin käydä systemaattisesti tönäisemässä parvekkeelta alas jokaikisen tupakoitsijan tai vähintäänkin sulkea parvekkeen oven kiinni, kun kusipäinen tupakoitsija polttelee rahojansa taivaan tuuliin. Eipähän pääsisi takaisin sisälle, jos on jättänyt avaimensa asuntoon. Saisivat samantien hypätä itse alas, saatana.



perjantai 27. maaliskuuta 2009

KASSAJONO JA NAURETTAVA SYYTE

Puhetta Jussi Halla-ahoa vastaan nostetusta syytteestä. Lainaukset löydät täältä.
Neiti Nega: joo, aika mielenkiintoset lainaukset on syytteeseen tungettu

Herra X: älä muuta sano

Neiti Nega: jos noista tulee tuomio, ni hohhoijaa

Herra X: tuo kirjoitus oli kyllä Jussilta jonkinlainen testi

Neiti Nega: eikö siitä "humalassa tappaminen on suomalaisten kansallinen erityispiirre" pitäs kans sitte tulla syyte
Herra X: Ei näissä ole mitään logiikkaa. Tässä hyvä esimerkki: voit kertoa vitsejä suomalaisista, ruotsalaisista, saksalaisista ym. Voit haukkua Yhdysvaltoja, Israelia jne. Mutta jos kohdistat vitsisi vaikkapa somaliin, niin asia ei yhtäkkiä olekaan enää sama.

Neiti Nega: josta tuli mieleen miten tänään meinasin saada raivarit kaupan kassalla. siihen tuli joku mamu, joka puhu hoono soomi ja etuili jonossa niin että se tuli sitte mun taakse. en ottanu selvää että halusko se päästä jonossa etummaiseksi siksi että sillä on pieni ostos vai halusko se että joku maksaa sen ruoat. se vaan ölisi siinä.

Herra X:
kuulostaa niin tutulta
Neiti Nega: oli niin lähellä etten alkanu huutaa ja heitellä sitä tavaroilla, mutta sitte mietin hetken, että voivoi ku eihä se ole sopivaa. jos se ois ollu suomalainen pultsari tai joku muu sossupossu ni ois saanu alkaa huutaan sille, mutta siitä ois tullu kauhia sota jos oisin mamuraukalle alkanu riehumaan.

Neiti Nega: joku pappa sitte makso sen ruoan:|

Herra X: wtf?

Neiti Nega: ne lampaat päästi sen ohi jonossa. minä mulkasin pahasti enkä päästäny sitä itteni ohi

Herra X: kyllähän täälläkin tuollaista kiilaamista tapahtuu, mutta kyllä mummot ovat tässä suhteessa mamuja osaavampia. tänäänkin joku mummo yritti vaivihkaa hivuttaa ostoskärryään eteeni

Neiti Nega: on joo :D MINÄ OLEN VANHA JA KÄRSINYT! MINÄ MENEN OHI! ENNEN OLI KAIKKI NIIIIIIN PALJON PAREMMIN

MIKÄ SIINÄ ON, ETTÄ PITÄÄ OHITELLA JONOSSA? HÄH? KAIKKI MUUTKIN TAHTOO ÄKKIÄ KAUPASTA KOTIIN SYÖMÄÄN KUN KELLO ON 16.00, TYÖT ON LOPPU JA VIIKONLOPPU EDESSÄ. ENTÄ MIKSI PITÄÄ KERJÄTÄ? TEKISIVÄT JOTAIN RAHOJENSA ETEEN AIVAN NIINKU MUUTKIN. EI SITÄ RAHAA ITSELLÄNIKÄÄN OPISKELIJANA LIIKAA OLE. KÄYN KUITENKIN TÖISSÄ ENKÄ KERJÄÄ RAHAA MUILTA KAUPAN KASSALLA.

JA MUMMOT. VOI JESTAS. KUNNIOITAN IÄKKÄÄMPIÄ IHMISIÄ, MUTTA EI SE TARKOITA SITÄ, ETTÄ HEILLÄ OLISI JOKU PERKELEEN ETUOIKEUS OHITELLA KASSAJONOSSA. TÖNITÄÄN KÄRRYILLÄ JA VOIVOTELLAAN, MITEN OLLAAN NIIN VANHOJA JA KÄRSINEITÄ, MUISTELLAAN MITEN ENNEN KAIKKI OLI PAREMMIN! ONNEKSI OMA MUMMONI ON HERTTAINEN EIKÄ KITISE TAI VALITA.

PALATAKSENI VIELÄ HALLA-AHOON, IHMETTELEN SYVÄSTI TUOTA SYYTETTÄ JA VIELÄ ENEMMÄN SIIHEN LYÖTYJÄ LAINAUKSIA. EI TUOLLA TAVALLA VOI TEKSTISTÄ OTTAA YHTÄ LAUSETTA TAI VIRKETTÄ. JA ONKO TOSIAAN NIIN, ETTÄ SUOMALAISISTA SAA SANOA, ETTÄ "HUMALASSA TAPPAMINEN ON SUOMALAISTEN KANSALLINEN ERITYISPIIRRE", MUTTA SAMAA EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA SAA SANOA ESIMERKIKSI SOMALEISTA. MIKÄ TÄÄLLÄ OIKEIN MÄTTÄÄ!

tiistai 24. maaliskuuta 2009

SIITTIÖITÄ JA RASITTAVIA MAINOKSIA


"LASTENVAATTEITA NETISTÄ"


JOO JOO! TULI SELVÄKSI ETTÄ TEILTÄ SAA VAATTEITA LAPSILLE NETISTÄ. ONKO PAKKO LAITTAA MAINOKSEEN TOISTONA TYTTÖLAPSEN KIMAKKA ÄÄNI? LASTENVAATTEISTA NETISTÄ SAATANA.

"LASTENVAATTEITA NETISTÄ"

TULEE PAKONOMAINEN TARVE HEITTÄÄ KOSSUPULLOLLA TELEVISIOTA KUN NÄKEE TUOLLAISIA MAINOKSIA. SAMALLA SELVIÄISIN MAHDOLLISESTA TV-LUPATARKASTAJAN YLLÄTYSKÄYNNILTÄ: EHKÄ MAKSUJA EI TARVI MAKSAA, KUN TELEVISIO ON TOIMINTAKELVOTON? "TERVETULOA PEREMMÄLLE PASKIAINEN. NÄETKÖS, ETTEN VOI VASTAANOTTAA TV-LÄHETYKSIÄ, SILLÄ TELEVISIONI TOIMII NYKYISIN VIHANKOHTEENANI JA KOSSUPULLON PIDIKKEENÄ".

"LASTENVAATTEITA NETISTÄ"


NÄYTTÄÄ MUUTEN LINUSLOTTA.COMIN LOGOKIN AIKA PERVERSSILTÄ. IKÄÄN KUIN KAKSI SIITTIÖTÄ OLISI KIETOUTUNEENA TOISIINSA. SANGEN EPÄILYTTÄVÄÄ. VAIKUTTAA SILTÄ, ETTÄ YRITYKSEN KOKO MAINONTA ON EPÄONNISTUNUT.

tiistai 3. maaliskuuta 2009

NAAPURIRAKKAUTTA YLI BETONISEINIEN

MONESKO KERTA TÄMÄ ON, KUN VAIVAUDUN KIRJOITTAMAAN NAAPUREISTANI? NÄMÄ UUDET MIEKKOSET ALKAVAT TODENTEOLLA OTTAA PÄÄHÄN. KELLO ON 21:50, MIKÄ TARKOITTAA, ETTÄ HEILLÄ ON TASAN 10 MINUUTTIA AIKAA LOPETTAA BILETTÄMINEN.

TEIN TÄNÄÄN AAMUVUORON JA VIELÄ ILLALLA SIIHEN PÄÄLLE PARI TUNTIA. HERÄSIN KUUDEKSI TÖIHIN. HUOMENNA SAMA KUVIO, MUTTA TÖITÄ ON VIELÄ VÄHÄN ENEMMÄN. YLITYÖVIIKKOA VEDÄN SIINÄ MISSÄ MUUT LOMAILEE. SAATANA.

TULEEPAHAN RAHAA.

MUTTA TAKAISIN NAAPUREIHIN. SAAVUIN TÄNÄÄN TAKAISIN KÄMPILLE TÖISTÄ TUOSSA VIITISEN MINUUTTIA SITTEN. ARVASIN JO ULKONA, ETTÄ NYT ON BILEET NAAPURISSA: VITOSKERROKSEN PARVEKKEELTA KUULUI EPÄMIELLYTTÄVÄÄ ÖRVELLYSTÄ. PÄÄSTYÄNI VITOSKERROKSEEN, HAISTOIN KÄYTÄVÄLLÄ LÄMMENNEEN KALJAN HAJUN. HYI PERHANA MITÄ PASKAA. EI RIITÄ ETTÄ HAISEE TUPAKKA, KUN PITÄÄ VIELÄ KALJAKIN HAISTA. ÄRR.

SEN LISÄKSI, ETTÄ KÄYTÄVÄLLÄ HAISI KALJA, KUULUI SEINÄNAAPURISTA JOTAIN KUMMALLISTA HIPPIMÖLYÄ. VAI MITÄ NÖRTTEJÄ NUO SÄÄLITTÄVÄT MIEHET NYT OVATKAAN. TAAS NE HAKKAA RUMPUJA (JOTAIN BONGORUMPUJA TAI VASTAAVIA) JA LAULAVAT. HARVOIN KUULEE NOIN PASKAA LAULUA. ENNEMMIN SE KUULOSTAA EPÄTOIVOISELTA HUUTOÖRVELLYSHOILOTUKSELTA.

VEIN JO TÄSSÄ JOKU AIKA SITTEN YKSINKERTAISEN VIESTIN NOILLE NAAPUREILLE POSTILAATIKKOON. TÄNÄÄN VAHINGOSSA SANOIN, ETTÄ EIPÄ OLE NAAPUREISTA KUULUNUT VÄHÄÄN AIKAAN, MUTTA NYT SE TAAS ALKOI.

KOHTA TÄMÄ NEITI MENEE LEKALLA SEINÄN LÄVITSE TAI LAITTAA TAPPAJALINNUT ASIALLE.

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Neiti Nega hameostoksilla internetin ihmeellisessä maailmassa

Elämä on nykyään niin helppoa, että hameetkin voi ostaa kätevästi netistä. Ja vaikka käytettynä niin hintakaan ei ole paha.

Aloin tuossa (tuhannetta kertaa) etsiskelemään itselleni kellohametta käytetyn tavaran paratiisista, huutonetistä. LAITOIN HAKUSANAKSI KELLOHAME JA OLIPA MUKAVA SITTEN SELATA CAPSEILLA KIRJOTETTUJA OTSIKOITA, ETTÄ MIKÄ HAMEISTA OLISI EHKÄPÄ MINUN KOKOANI TAI EDES OIKEAA VÄRIÄ.

Hameita oli myynnissä vaikka kuinka helkutin paljon. Liian paljon. Pani (oululaiset pannee kaikkea/kaikkia) oikeen ärsyttämään, ellei ihan vituttamaan se, miten ihmiset otsikoivat tuotteensa tyyliin "kellohame vintage!!!111". Kun sitten kurkistaa tuotteen sivulle, saa ehkä tietää hameen koon, joka yleensä on ilmoitettu lopulta ihan väärin, ja hyvällä tuurilla myyjä on laittanut myös kuvan myytävästä tuotteesta. Kuvan, jossa hame on lätkäisty sängylle. Loistavaa, miltähän se hame näyttää ihmisen päällä? Ehkä sitä haluaa nähdä tuotteen jonkun päällä, sillä en itse ainakaan osta hametta läjäksi sängylle tai lattialle.

Palatakseni vielä noihin otsikointitapoihin, nostaisin erään seikan esille: mitä vintagea on hameessa, joka on vuonna 2008 valmistettu H&M:n riepu?

"Vintage tarkoittaa menneiden vuosikymmenten vaatteita ja esineitä. Sana on lainattu englannin kielestä. Vintage-vaatteet ovat yleensä 1920–1960-luvulla valmistettuja vaatekappaleita ja pukineita."

Vintagella saatetaan nykyään tarkoittaa tosin myös kulutettua vaatetta (kulutetut bändipaidat, farkut jne.), mutta en silti ymmärrä, miksi hametta pitää mainostaa vintagena, vaikka se on uusi, lähes käyttämätön eikä lähelläkään 50-luvun tyylistä vaatetta. Aika helvetin huono mainoskikka. Jopa samana pysyvien hintojen mainostaminen "halpoina hintoina" on fiksumpaa kuin ostajan höynäyttäminen turhan tuotteen sivulle. Kun etsii vintagea, ei ehkä tahdo katsella ei-vintage-hameiden sivustoja.

Minua ihmetyttää usein myös se, miten ihmiset jaksavat tunkea myyntiin UUDESTAAN JA UUDESTAAN KYMMENIÄ KERTOJA saman kulahtaneen, nukkaantuneen tuotteen, josta he haaveilevat saavansa useitakin euroja, vaikka lopulta joku ehkä säälistä huutaa koinsyömän hameen eurolla rottien riippukeinuksi. Miksei tällaisia tuotteita voisi heittää yksinkertaisesti menemään eikä haaveilla pikarikastumista myymällä vanhoja, käytettyjä ja jo loppunsa nähneitä vaatteita.

Oikeasti hameen saan nopeammin ja vaivattomammin ja HALVEMMALLA ostamalla sen joltain kirpparilta tai uutena kaupasta. En jaksa enää nähdä vaivaa selatakseni 1000 sivua erilaisia hameita löytääkseni minulle mieleisen vaatekappaleen, joka olisi kunnossa ja vielä sopivan hintainen.

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Neiti Nega kylpylässä

Kävin tuossa eilen päiväsellä kylpylässä uiskentelemassa. Porukkaa ei onneksi ollut paljoa, joten suihkuille ei tarvinut jonottaa, vaatteet sai riisua rauhassa, lapset eivät juoksennelleet ympäriinsä pukuhuoneessa tai suihkutiloissa ja muutenkin asiat sujuivat pääasiassa hyvin, eikä Neiti Negan tarvinnut vittuuntua..

Mutta. Naiset. Mikä vittu niitä taas vaivaa? En itse kiinnittänyt huomiota ennen kuin uintiseuralaiseni huomautti, että jokaikinen nainen tuijottaa minua ja nyrpistelee nenäänsä tai katsoo muuten vaan paheksuvasti. Porealtaassakin akat tuijotteli ja kuunteli korvat höröllä juttujani vaikka juttelin ihan normaaleja asioita, kuten sitä, lähtisinkö negaamaan vuodeksi vaihtoon. Minulla oli aivan asialliset uintikamppeet päällä, eivätkä nännini vilahdelleet saati alaosa ollut pelkkää narua.

Myös suihkutiloissa tuijotus jatkui. Eräälläkin huoratatskan omistaneella tytskällä oli kova tarve tuijottaa silmät pyöreinä minua koko sen ajan, minkä hän suihkutiloissa vietti.

(Yhteis)saunaan mennessäni jouduin sitten jonkun miehen tuijotuksen kohteeksi. Tämä kyseinen mies yritti epätoivoisesti etsiä höyryn keskeltä kohtaa, josta näkisi minut (lue: tissit ja perseeni). Kun istuuduin sitten sellaiseen paikkaan, josta kohtelias miekkonen ei minua näkisi, hän yritti vieläkin kurkotella perääni ja etsiä tissejäni höyryjen seasta. Saatanan ukko. Ei yhteissaunat ole sitä varten, että miehet menee sinne tissejä katselemaan ja naiset kyrpiä. En minä ainakaan katsele miesten elimiä tai perseitä.

Onko tuijottelevat akat jotenkin kateellisia, vai eivätkö ne ole ennen toista naista nähneet? Ei ne kaikki voi lestoja olla, niiden tuijotuksen jo ymmärtäisin, sillä olenhan aika outo ja saatanallinen ilmestys uskovaisparoille.

Ja perkele jos minussa jotain vikaa on, niin sanokaa toki älkääkä vaan typerästi tuijotelko!

tiistai 17. helmikuuta 2009

Aina kun kansa äänestää, siinä on jotain vikaa?

Taannoin oli uutisissa juttua Astrid Thorsin ideoiman uuden ulkomaalaislain vastaisen yli 20 000 nimeä sisältäneen adressin luovuttamisesta. Uutisissa todettiin, että tämä johtuu vaan siitä, ettei ihmisillä ole asiasta tarpeeksi tietoa. Kah, kummaa hommaa, miten aina kun kansa äänestää/kertoo mielipiteensä "väärin", todetaan että kansa on vaan tyhmää massaa, joka ei tiedä äänestettävästä asiasta tarpeeksi. On se hyvä, että meidän asioita on hoitamassa muutama fiksu ja järkevä ihminen, niin ettei meidän tarvitse äänestää tai edes ilmaista omaa mielipidettämme tuollaisista pikkujutuista kuten ulkomaalaislaki. Lopetetaan samantien äänestäminen kaikesta ja annetaan isojen herrojen tehdä äänestykset ja päätökset meidän puolesta. Me ollaan niin tyhmiä, ettei me voida tietää mistään mitään. Saatana.

maanantai 16. helmikuuta 2009

VILKUTTAMISEN MESTARIT

ON SE KUMMAA HOMMAA, ETTÄ SITÄ VILKKUA EI OSATA KÄYTTÄÄ. ENÄÄ EI ELETÄ SITÄ AIKAA, JOLLON VILKKUA PITI KÄYTTÄÄ "VAIN JOS JOKU NÄKEE". MUKAVAA AJAA JONKUN PERÄSSÄ JA ENNAKOIDA KÄÄNTYMISESTÄ JARRUVALOISTA, KUN SE SAATANAN VILKKU LYÖDÄÄN PÄÄLLE VASTA 2 METRIÄ ENNEN KÄÄNNÖSTÄ. VITUN PASKIAISET, MENKÄÄ TAKASIN SINNE AJOKOULUUN VILKUTTELEMAAN. KAIKISTA PARAS VIELÄ NÄMÄ TYYPIT, JOILLA JARRUVALOT EI TOIMI. ENNAKOI SIINÄ SITTEN EDELLÄ AJAVAN LIIKKEET. PERKELE.

TÄLLÄ SÄÄLLÄ SAATTAA JOKU ETELÄN SANKARI AJAA PERSEESEEN, KUN "LIUKAS TIE" MUKA YLLÄTTÄÄ. ME ASUTAAN SUOMESSA JA SILTI TÄSSÄ MAASSA ON NIITÄ TUNAREITA, JOTKA VETÄÄ KITKOILLA KESÄT TALVET JA KUN TIE SATTUU OLEMAAN JÄÄSSÄ TAI TAIVAALTA TULEE LUNTA, OLLAAN IHAN SEKAISIN JA AJELLAAN PAHKI PUIHIN JA MUIHIN AUTOIHIN LUMIPALLOJA VÄISTELLESSÄ. SITTE KUN TOMMOSEEN TUMPELOON YHDISTÄÄ SEN, ETTÄ EI ILMOTETA VILKULLA MINNE OLLAAN MENOSSA, NIIN TULEE NIITÄ PERHANAN PERÄÄNAJOJA x100. JA SITTEN TAAS ON PELTI RUTUSSA JA VAKUUTUSYHTIÖN ÄIJÄT NÄREISSÄÄN.

OPETELKAA AJAMAAN, SAATANA.

lauantai 14. helmikuuta 2009

Rakkaudella, Neiti Nega

Vaikka Kotiteollisuus onkin ihan ok bändi ja vaikka sen muutamaan otteeseen olen livenäkin nähnyt, tuo Hynysen paska kirja ei nappaa yhtään. Onko tarkoituksena provosoida naisia ja samalla yleistää miesten sikamaisuutta? Tulee vihainen olo kun kuuntelee tuota paskansuoltamista äänikirjana. Ensinnäkään Hynynen ei osaa lukea ja tuo kaljan kittaaminen, sivujen kääntely ja lukeminen kuiskien on varsin ärsyttävää kuunneltavaa ja toiseksi naisten huonoudesta saarnaamisen kuuntelu ei kiinnosta pätkääkään. Yrittääkö Hynynen epätoivoisesti todistella itselleen jotakin?

Vittu kun suurimman osan naisista pitääkin oikeasti olla juuri tommosia Hynysen kuvailemia ärsyttäviä kitisijöitä. Hävettää naisten puolesta. Ja vituttaa kuunnella yleistämistä, kun itse en tunne olevani moinen hössöttäjä. Kummasti jopa miehet ovat huomanneet minussa tämän. Seurassani voi olla aivan normaalisti enkä ala kiljua miesten sikamaisista jutuista ja se usein yllättää miehet, kun he voivat olla seurassani aivan normaalisti.

Hynynen panee naista halvalla - onkohan Hynynen tulossa kaapista ulos? Muka niin kova jätkä!

Taitaa muuten olla tälle neidille tasan ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun kuuntelen äänikirjaa. Hyh helvetti. Pikkusen erilaista hommaa kuin silloin, kun penikkana kuunteli äidin tai isän kertomana mukavia satuja. Tai sitten Hynynen on vaan paska kertoja ja maailmassa on olemassa sellaisia äänikirjoja, joiden kertojaa jaksaa kuunnellakin.

tiistai 10. helmikuuta 2009

NAISET

MIKSEI NAISET VOI VAATIA ITSELLEEN PAREMPAA PALKKAA? MIKSI HELVETISSÄ PITÄÄ TUNTEA ITSENSÄ ALEMPIARVOSEKSI TAI PELÄTÄ TYÖNSÄ MENETTÄMISTÄ? VAI PITÄÄKÖ SITÄ PELÄTÄ, ETTÄ MIES VIE PAIKAN, JOS TYÖHAASTATTELUSSA VAATII KUNNON PALKKAA TYÖSTÄÄN? SAATANA, TOMMONEN HOMMA AIHEUTTAA VAAN KETJUREAKTION.

ÄRSYTTÄÄ, ETTÄ AKAT TYYTYY SIIHEN KAUPANKASSAAN TAI TOIMISTOON PASKAHOMMIA HOITAMAAN SEN SIJAAN, ETTÄ YRITETTÄS PÄÄSTÄ JOHTOTEHTÄVIIN, JOS NIIHIN KERRAN LÖYTYY KOULUTUS. TAI KUN AKAT EDES SIELLÄ TYÖSSÄÄN, MISSÄ IKINÄ OVATKIN, VAATISIVAT KUNNOLLISTA PALKKAA EIVÄTKÄ SUOSTUISI OLEMAAN OVIMATTOINA. SAATANA.

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

SAATANAN POMMIUHKAAJAT

http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=779154

VITUTTAA TOMMOSET PELLET. TOISAALTA VITUTTAA TOIMITTAJAT JOTKA TOMMOSTA PASKAA KIRJOTTAA, JOS KYSEESSÄ ON VAAN OLLUT TAAS JUTTU, ETTÄ JOKU ON VAAN PUHUNUT ASEISTA TAI POMMEISTA, MINKÄ PERUSTEELLA ON PORUKKA SANAN "POMMI/ASE" KUULTUAAN TEHNY ILMOTUKSEN UHKAAVASTA HENKILÖSTÄ. EIHÄN LENTOKENTÄLLÄ/KONEESSAKAAN PASSAA MAINITA SANAA POMMI, KOSKA LENTO PERUTAAN JA KOKO KENTTÄ EVAKUOIDAAN SAMANTIEN.

KOHTA TÄYTYY ALKAA PUHUA ASEISTA JA POMMEISTA TYYLIIN "TIEDÄT-KYLLÄ-MIKÄ-ESINE" TAI TULEE TURHIA HÄLYTYKSIÄ. VAI ONKO TUOKIN SITTEN UHKAAVAA. YHYY KUN KAIKKI ON UHKAAVAA EIKÄ MISTÄÄN SAA PUHUA.
PITÄSKÖHÄN MINUNKIN OLLA VÄHEMMÄN "UHKAAVA" HENKILÖ JATKOSSA JA VAROA MISTÄ PUHUN, ETTEN OLE KOHTA MINÄKIN POLIISISETIEN PUHUTTELUSSA :(

HOHHOIJAA.

PAINUKAA TE POMMIMIEHET UHKAILEMAAN ITSEÄNNE PEILIN ETEEN, TURHA MUITA UHKAILLA SEN TAKIA ETTÄ OLETTE ITSE PERSEESTÄ.

tiistai 3. helmikuuta 2009

Neiti Negalle vain suomalaisia ruusuja

Miehille pieni vinkki: elä vitussa tuo minulle reiluja ruusuja, vaan tuo rehdisti "epäreiluja" suomalaisia ruusuja, niistä tämä tyttö tykkää.

Vituttaa hössötys jostain Reilun kaupan ruusuista, perkele.

Kumma kun Vihreät hössöttää Reilun kaupan ruusuista, eikö se taas saastuta helvetisti tuoda tuhansien kilometrien päästä ruusuja sen sijaan, että ne ostaisi suomalaiselta kasvattajalta :|

lauantai 31. tammikuuta 2009

VIHAAN NAAPUREITA OSA II

EI VITTU. MIKÄ SAATANAN HULLU SEKOPÄÄ TUONNE ON MUUTTANU! NYT SE HAKKAA JOTAIN BONGORUMPUJA JA LAULAA HUUTAEN. JA IHAN VITUN SURKEASTI LAULAAKIN. JÄLLEEN KERRAN: KOKO SAATANAN KÄYTÄVÄ KAIKUU.

VIHAAN MYÖS VIHREITÄ

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1639184

MIETIN MONTA VIIKKOA TÄSSÄ JO, ETTÄ LÄHDEN ÄKKILÄHTÖNÄ ULKOMAILLE NYT KUN SATTUU OLEMAAN YLIMÄÄRÄISTÄ JA LENNOT ON HALPOJA. AJATTELIN ENSIN VIIKKOA KYMMENEN, JOKA ON KOULUSTA VAPAATA, MUTTA ONNEKSI EN JUMALISTE EHTINY OTTAA SITÄ VIIKKOA TÖISTÄKIN VAPAAKSI, SILLÄ NÄMÄ VIHERPIIPERTÄJÄT ON TAAS TEHNEET JOTAIN SANOINKUVAAMATTOMAN TYPERÄÄ: CRONBERG NEUVOTTELI LENTÄJIEN LAKON NIIN, ETTÄ SE EI ALAKAAN NYT ETELÄLÄISTEN LOMIEN AIKAAN, VAAN VIIKOLLA YHEKSÄN-KYMMENEN KUN OULULAISET OLISIVAT LÄHDÖSSÄ LOMALLE.

VITTU ETTÄ SIELLÄ ETELÄSSÄ ON TYPERÄÄ PORUKKAA TAAS. EI TÄÄLLÄ SUOMESSA ASUKAAN KEHÄKOLMOSEN ULKOPUOLELLA KETÄÄN JA JOS ASUU NIIN MUUTAMA PORONHOITAJA TÄÄLLÄ OULUSSA JA EIHÄN NE POROMIEHET EHDI LENTÄMÄÄN LOMALLE, KUN PITÄÄ PUKIN POROJA HOITAA JA VALMENTAA ENSI TALVEA VARTEN.

VOI VITUN ETELÄLÄISET. JA VITUN VIHREÄT. ON SE SAATANA. VITTUAKO SE EES VIHREITÄ KIINNOSTAA, JOS JA MILLOIN LENTÄJÄT ON LAKOSSA - EIKÖ NE LENTOKONEET SAASTUTA NIIN SAATANASTI, ETTÄ ON PAREMPIKIN ETTÄ LENTÄJÄT ON LAKOSSA, VAIKKA 24/7!!!1111 ÄRRRRR.

VIHAAN NAAPUREITA

MULLA EI OLE ENNEN OLLUT MITÄÄN MUUSIKKOJA VASTAAN, PÄINVASTOIN. MUTTA NYT PALO PINNA. LIEKÖ LIIAN HERKÄLLÄ TUULELLA TÄNÄÄN, MUTTA ALKO VIHASTUTTAA NIIN PAHASTI, ETTÄ OLIN JO VALMIS MENEMÄÄN KOSSUPULLO KOURASSA NAAPURIN OVEN LÄVITTE HAKKAAMAAN VAHVISTIMET PASKAKSI.

VITTUAKO SOITTAVAT SITÄ PASKAA MUSIIKKIA PASKASTI TÄÄLLÄ VITOSKERROKSESSA NIIN ETTÄ KOKO KÄYTÄVÄ JA TALO KAIKUU. MENISIVÄT JUMALAUTA KELLARIIN, JOSSA ON TUOTA METAKOINTIA VARTEN BÄNDITILAT. EI SAATANAN PERKELE. ÄRRRRRRR.

VIHAAN NAAPUREITA NYT ELÄMÄNI TOISEN KERRAN!