keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Neiti Nega hameostoksilla internetin ihmeellisessä maailmassa

Elämä on nykyään niin helppoa, että hameetkin voi ostaa kätevästi netistä. Ja vaikka käytettynä niin hintakaan ei ole paha.

Aloin tuossa (tuhannetta kertaa) etsiskelemään itselleni kellohametta käytetyn tavaran paratiisista, huutonetistä. LAITOIN HAKUSANAKSI KELLOHAME JA OLIPA MUKAVA SITTEN SELATA CAPSEILLA KIRJOTETTUJA OTSIKOITA, ETTÄ MIKÄ HAMEISTA OLISI EHKÄPÄ MINUN KOKOANI TAI EDES OIKEAA VÄRIÄ.

Hameita oli myynnissä vaikka kuinka helkutin paljon. Liian paljon. Pani (oululaiset pannee kaikkea/kaikkia) oikeen ärsyttämään, ellei ihan vituttamaan se, miten ihmiset otsikoivat tuotteensa tyyliin "kellohame vintage!!!111". Kun sitten kurkistaa tuotteen sivulle, saa ehkä tietää hameen koon, joka yleensä on ilmoitettu lopulta ihan väärin, ja hyvällä tuurilla myyjä on laittanut myös kuvan myytävästä tuotteesta. Kuvan, jossa hame on lätkäisty sängylle. Loistavaa, miltähän se hame näyttää ihmisen päällä? Ehkä sitä haluaa nähdä tuotteen jonkun päällä, sillä en itse ainakaan osta hametta läjäksi sängylle tai lattialle.

Palatakseni vielä noihin otsikointitapoihin, nostaisin erään seikan esille: mitä vintagea on hameessa, joka on vuonna 2008 valmistettu H&M:n riepu?

"Vintage tarkoittaa menneiden vuosikymmenten vaatteita ja esineitä. Sana on lainattu englannin kielestä. Vintage-vaatteet ovat yleensä 1920–1960-luvulla valmistettuja vaatekappaleita ja pukineita."

Vintagella saatetaan nykyään tarkoittaa tosin myös kulutettua vaatetta (kulutetut bändipaidat, farkut jne.), mutta en silti ymmärrä, miksi hametta pitää mainostaa vintagena, vaikka se on uusi, lähes käyttämätön eikä lähelläkään 50-luvun tyylistä vaatetta. Aika helvetin huono mainoskikka. Jopa samana pysyvien hintojen mainostaminen "halpoina hintoina" on fiksumpaa kuin ostajan höynäyttäminen turhan tuotteen sivulle. Kun etsii vintagea, ei ehkä tahdo katsella ei-vintage-hameiden sivustoja.

Minua ihmetyttää usein myös se, miten ihmiset jaksavat tunkea myyntiin UUDESTAAN JA UUDESTAAN KYMMENIÄ KERTOJA saman kulahtaneen, nukkaantuneen tuotteen, josta he haaveilevat saavansa useitakin euroja, vaikka lopulta joku ehkä säälistä huutaa koinsyömän hameen eurolla rottien riippukeinuksi. Miksei tällaisia tuotteita voisi heittää yksinkertaisesti menemään eikä haaveilla pikarikastumista myymällä vanhoja, käytettyjä ja jo loppunsa nähneitä vaatteita.

Oikeasti hameen saan nopeammin ja vaivattomammin ja HALVEMMALLA ostamalla sen joltain kirpparilta tai uutena kaupasta. En jaksa enää nähdä vaivaa selatakseni 1000 sivua erilaisia hameita löytääkseni minulle mieleisen vaatekappaleen, joka olisi kunnossa ja vielä sopivan hintainen.

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Neiti Nega kylpylässä

Kävin tuossa eilen päiväsellä kylpylässä uiskentelemassa. Porukkaa ei onneksi ollut paljoa, joten suihkuille ei tarvinut jonottaa, vaatteet sai riisua rauhassa, lapset eivät juoksennelleet ympäriinsä pukuhuoneessa tai suihkutiloissa ja muutenkin asiat sujuivat pääasiassa hyvin, eikä Neiti Negan tarvinnut vittuuntua..

Mutta. Naiset. Mikä vittu niitä taas vaivaa? En itse kiinnittänyt huomiota ennen kuin uintiseuralaiseni huomautti, että jokaikinen nainen tuijottaa minua ja nyrpistelee nenäänsä tai katsoo muuten vaan paheksuvasti. Porealtaassakin akat tuijotteli ja kuunteli korvat höröllä juttujani vaikka juttelin ihan normaaleja asioita, kuten sitä, lähtisinkö negaamaan vuodeksi vaihtoon. Minulla oli aivan asialliset uintikamppeet päällä, eivätkä nännini vilahdelleet saati alaosa ollut pelkkää narua.

Myös suihkutiloissa tuijotus jatkui. Eräälläkin huoratatskan omistaneella tytskällä oli kova tarve tuijottaa silmät pyöreinä minua koko sen ajan, minkä hän suihkutiloissa vietti.

(Yhteis)saunaan mennessäni jouduin sitten jonkun miehen tuijotuksen kohteeksi. Tämä kyseinen mies yritti epätoivoisesti etsiä höyryn keskeltä kohtaa, josta näkisi minut (lue: tissit ja perseeni). Kun istuuduin sitten sellaiseen paikkaan, josta kohtelias miekkonen ei minua näkisi, hän yritti vieläkin kurkotella perääni ja etsiä tissejäni höyryjen seasta. Saatanan ukko. Ei yhteissaunat ole sitä varten, että miehet menee sinne tissejä katselemaan ja naiset kyrpiä. En minä ainakaan katsele miesten elimiä tai perseitä.

Onko tuijottelevat akat jotenkin kateellisia, vai eivätkö ne ole ennen toista naista nähneet? Ei ne kaikki voi lestoja olla, niiden tuijotuksen jo ymmärtäisin, sillä olenhan aika outo ja saatanallinen ilmestys uskovaisparoille.

Ja perkele jos minussa jotain vikaa on, niin sanokaa toki älkääkä vaan typerästi tuijotelko!

tiistai 17. helmikuuta 2009

Aina kun kansa äänestää, siinä on jotain vikaa?

Taannoin oli uutisissa juttua Astrid Thorsin ideoiman uuden ulkomaalaislain vastaisen yli 20 000 nimeä sisältäneen adressin luovuttamisesta. Uutisissa todettiin, että tämä johtuu vaan siitä, ettei ihmisillä ole asiasta tarpeeksi tietoa. Kah, kummaa hommaa, miten aina kun kansa äänestää/kertoo mielipiteensä "väärin", todetaan että kansa on vaan tyhmää massaa, joka ei tiedä äänestettävästä asiasta tarpeeksi. On se hyvä, että meidän asioita on hoitamassa muutama fiksu ja järkevä ihminen, niin ettei meidän tarvitse äänestää tai edes ilmaista omaa mielipidettämme tuollaisista pikkujutuista kuten ulkomaalaislaki. Lopetetaan samantien äänestäminen kaikesta ja annetaan isojen herrojen tehdä äänestykset ja päätökset meidän puolesta. Me ollaan niin tyhmiä, ettei me voida tietää mistään mitään. Saatana.

maanantai 16. helmikuuta 2009

VILKUTTAMISEN MESTARIT

ON SE KUMMAA HOMMAA, ETTÄ SITÄ VILKKUA EI OSATA KÄYTTÄÄ. ENÄÄ EI ELETÄ SITÄ AIKAA, JOLLON VILKKUA PITI KÄYTTÄÄ "VAIN JOS JOKU NÄKEE". MUKAVAA AJAA JONKUN PERÄSSÄ JA ENNAKOIDA KÄÄNTYMISESTÄ JARRUVALOISTA, KUN SE SAATANAN VILKKU LYÖDÄÄN PÄÄLLE VASTA 2 METRIÄ ENNEN KÄÄNNÖSTÄ. VITUN PASKIAISET, MENKÄÄ TAKASIN SINNE AJOKOULUUN VILKUTTELEMAAN. KAIKISTA PARAS VIELÄ NÄMÄ TYYPIT, JOILLA JARRUVALOT EI TOIMI. ENNAKOI SIINÄ SITTEN EDELLÄ AJAVAN LIIKKEET. PERKELE.

TÄLLÄ SÄÄLLÄ SAATTAA JOKU ETELÄN SANKARI AJAA PERSEESEEN, KUN "LIUKAS TIE" MUKA YLLÄTTÄÄ. ME ASUTAAN SUOMESSA JA SILTI TÄSSÄ MAASSA ON NIITÄ TUNAREITA, JOTKA VETÄÄ KITKOILLA KESÄT TALVET JA KUN TIE SATTUU OLEMAAN JÄÄSSÄ TAI TAIVAALTA TULEE LUNTA, OLLAAN IHAN SEKAISIN JA AJELLAAN PAHKI PUIHIN JA MUIHIN AUTOIHIN LUMIPALLOJA VÄISTELLESSÄ. SITTE KUN TOMMOSEEN TUMPELOON YHDISTÄÄ SEN, ETTÄ EI ILMOTETA VILKULLA MINNE OLLAAN MENOSSA, NIIN TULEE NIITÄ PERHANAN PERÄÄNAJOJA x100. JA SITTEN TAAS ON PELTI RUTUSSA JA VAKUUTUSYHTIÖN ÄIJÄT NÄREISSÄÄN.

OPETELKAA AJAMAAN, SAATANA.

lauantai 14. helmikuuta 2009

Rakkaudella, Neiti Nega

Vaikka Kotiteollisuus onkin ihan ok bändi ja vaikka sen muutamaan otteeseen olen livenäkin nähnyt, tuo Hynysen paska kirja ei nappaa yhtään. Onko tarkoituksena provosoida naisia ja samalla yleistää miesten sikamaisuutta? Tulee vihainen olo kun kuuntelee tuota paskansuoltamista äänikirjana. Ensinnäkään Hynynen ei osaa lukea ja tuo kaljan kittaaminen, sivujen kääntely ja lukeminen kuiskien on varsin ärsyttävää kuunneltavaa ja toiseksi naisten huonoudesta saarnaamisen kuuntelu ei kiinnosta pätkääkään. Yrittääkö Hynynen epätoivoisesti todistella itselleen jotakin?

Vittu kun suurimman osan naisista pitääkin oikeasti olla juuri tommosia Hynysen kuvailemia ärsyttäviä kitisijöitä. Hävettää naisten puolesta. Ja vituttaa kuunnella yleistämistä, kun itse en tunne olevani moinen hössöttäjä. Kummasti jopa miehet ovat huomanneet minussa tämän. Seurassani voi olla aivan normaalisti enkä ala kiljua miesten sikamaisista jutuista ja se usein yllättää miehet, kun he voivat olla seurassani aivan normaalisti.

Hynynen panee naista halvalla - onkohan Hynynen tulossa kaapista ulos? Muka niin kova jätkä!

Taitaa muuten olla tälle neidille tasan ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun kuuntelen äänikirjaa. Hyh helvetti. Pikkusen erilaista hommaa kuin silloin, kun penikkana kuunteli äidin tai isän kertomana mukavia satuja. Tai sitten Hynynen on vaan paska kertoja ja maailmassa on olemassa sellaisia äänikirjoja, joiden kertojaa jaksaa kuunnellakin.

tiistai 10. helmikuuta 2009

NAISET

MIKSEI NAISET VOI VAATIA ITSELLEEN PAREMPAA PALKKAA? MIKSI HELVETISSÄ PITÄÄ TUNTEA ITSENSÄ ALEMPIARVOSEKSI TAI PELÄTÄ TYÖNSÄ MENETTÄMISTÄ? VAI PITÄÄKÖ SITÄ PELÄTÄ, ETTÄ MIES VIE PAIKAN, JOS TYÖHAASTATTELUSSA VAATII KUNNON PALKKAA TYÖSTÄÄN? SAATANA, TOMMONEN HOMMA AIHEUTTAA VAAN KETJUREAKTION.

ÄRSYTTÄÄ, ETTÄ AKAT TYYTYY SIIHEN KAUPANKASSAAN TAI TOIMISTOON PASKAHOMMIA HOITAMAAN SEN SIJAAN, ETTÄ YRITETTÄS PÄÄSTÄ JOHTOTEHTÄVIIN, JOS NIIHIN KERRAN LÖYTYY KOULUTUS. TAI KUN AKAT EDES SIELLÄ TYÖSSÄÄN, MISSÄ IKINÄ OVATKIN, VAATISIVAT KUNNOLLISTA PALKKAA EIVÄTKÄ SUOSTUISI OLEMAAN OVIMATTOINA. SAATANA.

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

SAATANAN POMMIUHKAAJAT

http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=779154

VITUTTAA TOMMOSET PELLET. TOISAALTA VITUTTAA TOIMITTAJAT JOTKA TOMMOSTA PASKAA KIRJOTTAA, JOS KYSEESSÄ ON VAAN OLLUT TAAS JUTTU, ETTÄ JOKU ON VAAN PUHUNUT ASEISTA TAI POMMEISTA, MINKÄ PERUSTEELLA ON PORUKKA SANAN "POMMI/ASE" KUULTUAAN TEHNY ILMOTUKSEN UHKAAVASTA HENKILÖSTÄ. EIHÄN LENTOKENTÄLLÄ/KONEESSAKAAN PASSAA MAINITA SANAA POMMI, KOSKA LENTO PERUTAAN JA KOKO KENTTÄ EVAKUOIDAAN SAMANTIEN.

KOHTA TÄYTYY ALKAA PUHUA ASEISTA JA POMMEISTA TYYLIIN "TIEDÄT-KYLLÄ-MIKÄ-ESINE" TAI TULEE TURHIA HÄLYTYKSIÄ. VAI ONKO TUOKIN SITTEN UHKAAVAA. YHYY KUN KAIKKI ON UHKAAVAA EIKÄ MISTÄÄN SAA PUHUA.
PITÄSKÖHÄN MINUNKIN OLLA VÄHEMMÄN "UHKAAVA" HENKILÖ JATKOSSA JA VAROA MISTÄ PUHUN, ETTEN OLE KOHTA MINÄKIN POLIISISETIEN PUHUTTELUSSA :(

HOHHOIJAA.

PAINUKAA TE POMMIMIEHET UHKAILEMAAN ITSEÄNNE PEILIN ETEEN, TURHA MUITA UHKAILLA SEN TAKIA ETTÄ OLETTE ITSE PERSEESTÄ.

tiistai 3. helmikuuta 2009

Neiti Negalle vain suomalaisia ruusuja

Miehille pieni vinkki: elä vitussa tuo minulle reiluja ruusuja, vaan tuo rehdisti "epäreiluja" suomalaisia ruusuja, niistä tämä tyttö tykkää.

Vituttaa hössötys jostain Reilun kaupan ruusuista, perkele.

Kumma kun Vihreät hössöttää Reilun kaupan ruusuista, eikö se taas saastuta helvetisti tuoda tuhansien kilometrien päästä ruusuja sen sijaan, että ne ostaisi suomalaiselta kasvattajalta :|